Avainsana: vauvakuvaus

Onko vauvakuvaus turvallista epidemia-aikana?

Moni miettii omaa ja perheensä turvallisuutta ja terveyttä nykyisessä tilanteessa. Kontakteja ulkomaailmaan karsitaan, ja monet ovat vähentäneet käyntejä kodin ulkopuolella.

Elämän ainutlaatuiset hetket eivät kuitenkaan noudata epidemia-aikatauluja, ja pienet silmät näkevät päivänvalon ensimmäistä kertaa monessa perheessä tänäkin keväänä. Jos mielessä on ollut odotusaikana tai vauvan synnyttyä tallentaa pikkuisen ensi päiviä ammattivalokuvaajan toimesta, on hyvä punnita vaihtoehtoja ja miettiä omaan tilanteeseen sopivin ratkaisu.

Olen usean vuoden kokemuksella vastasyntyneitä vauvoja ja perheitä heidän kodeissaan kuvaava valokuvaaja Anna Dammert. Kotikuvauksessa vältetään matkustaminen pienen vauvan kanssa sekä altistuminen kodin ulkopuolisiin tiloihin. Kotikuvauksissa ei tarvita välttämättä avaria valoisia tiloja, vaikka niistä on toki apua. Tuon mukanani lisävaloa ja valitsen kuvauspaikat niin, että kuviin saadaan rauhallinen ja mukava tunnelma.

Seuraavassa kerron omista toimintatavoistani, joilla pyrin minimoimaan riskit, jotka liittyvät altistukseen sosiaalisessa toiminnassa kuten valokuvauspalveluiden toteutuksessa.

Tärkeimpänä omaa ja asiakkaideni turvallisuutta vahvistavana tekijänä toimii se, että seuraan ja noudatan yleisiä hygieniaan ja liikkumiseen annettuja virallisia ohjeita, kuten matkustamisen ja väkijoukoissa liikkumisen välttämistä. Käsien pesussa olen ollut aina normaalia huolellisempi, mutta tässäkin olen tiivistänyt käsienpesuväliä. Pesen kädet huolellisesti ennen asiakkaalle saapumista sekä heti saapumisen jälkeen. Käytän lisäksi käsienpesun jälkeen käsidesiä, ja vältän kättelyä ja halailua. Pesen käsiä useaan kertaan kuvauksen aikana esimerkiksi vauvan ruokailun aikana.

Pidän kaluston puhtaudesta huolen, ja pesen rekvisiittana käytetyt peitteet ja liinat ym jokaisen käytön jälkeen.

Selvää on myös, että jos minulle tai perheenjäsenilleni ilmaantuu oireita, en saavu kuvauksiin. Tällöin vaihtoehtona ovat kuvauksen siirtäminen toipumisen ja karenssin jälkeiseen aikaan, tai kuvauksen siirtäminen verkostooni kuuluvalle kollegalle. Neuvottelen tilanteesta aina asiakkaideni kanssa, ja kunnioitan heidän toiveitaan kuvauksen järjestelyn osalta.

Mielessä saattaa myös käydä, että entä jos viivästyttäisi vauvan kuvausta vähän myöhemmäksi, kunnes pahin tartunta-aika on ohi? Vastasyntyneiden kuvaukset suositellaan toteutettavaksi 7-14 vrk:n kuluessa syntymästä. Kolme- tai jopa neliviikkoisena vauvaa voi useimmiten kuvata vielä vauvalle tyypilliseen tyyliin, nukkuvana nyyttinä, vaikka hereilläoloaika on huomattavasti pidempi kuin pienemmillä vauvoilla. Hiukan joustovaraa siis on, jos toiveissa on nimenomaan vastasyntyneen kuvaukset, joissa tallentuu vauvan pieni koko ja suloinen vastasyntyneen olemus. Tämän jälkeen kuvaus kuitenkin muuttuu väistämättä erityyppiseksi, kun vauvan kehitys menee harppoen eteenpäin.

Ensimmäisten muutaman viikon jälkeen seuraava otollinen kuvausvaihe sijoittuu noin 4 kk kohdalle. Tällöin vauva osaa jo usein kannatella itseään päinmakuulla hetken aikaa, ja ilmeiden kirjo leveine hymyineen on mahtava – aivan huippuaika kuvaukselle! Jos siis vauvan ensimmäinen kuukausi on jo takana, suosittelen kuvauksen varaamista 3-4 kk kieppeille.

Toivon, että näistä tiedoista on apua sinulle vauvakuvaukseen liittyvän päätöksesi tueksi. Oman ratkaisun täytyy tuntua itselle sopivalta, ja arvostan ratkaisuasi, mikä se sitten onkaan.

Vastasyntyneen kuvauksesta kotonasi voit varata tai saat lisätietoja lähettämällä viestin täältä. Odotan ilolla yhteydenottoasi!

6 kk iloa || Puolivuotiaan kuvaus Vantaa

Äidin-ja-tyttären-muotokuva-kotona

Iloinen-perhekuva-puolivuotiaan-tytön-kanssa

Kun asiakkaan kanssa kuvausta suunnitellessani kuulen, että toiveena on mahdollisimman luonnolliset kuvat, pompin innosta. Luokseni on löytänyt juuri sellaiset ihmiset, joiden kanssa kuvaushetkestä syntyy rento ja paineeton yhteinen hetki. Ja koska olimme jutelleet jo ennen kuvausta puhelimessa pariinkin otteeseen, minusta tuntui, että olimme jo tuttuja saapuessani perheen kotiin Vantaalle. Vaalean kodin olohuoneesta ja makuuhuoneesta löytyi mainiot paikat tytön omiin ja vanhempien kanssa toteutettuihin kuvaustilanteisiin.

Puolivuotias-tyttövauva-nauttii-äidin-kanssa-leikkimisestä

Lämpimän vastaanoton ja vauvaperheen kuulumisten vaihdon jälkeen valittiin parhaat kuvauspaikat kotona, ja hetken valmistelun jälkeen kotistudio olikin valmis. Kevättä kohden aurinko alkaa ihanasti näyttää kasvojaan, mutta kuvauksen onnistuminen kotioloissa ei jää koskaan sään varaan. Niinpä tälläkin kerralla toin mukanani kaikki tarpeelliset varusteet valoisien ja raikkaiden kuvien toteuttamiseen.

Puolivuotias-tyttövauva-hymyilee-iloisesti-ja-kannattelee-itseään-vatsamakuulla

Hyvin tultiin juttuun pikkuisen kanssa (eikä vanhemmatkaan yhtään itkeneet…!), ja hymyjä riitti koko kuvaukselle. Kotona omassa tutussa ympäristössä erityisesti pienemmät lapset ovat omimmillaan, jolloin kuvaajakin on kuin kylään saapuva odotettu vieras. Tämä puolivuotias söpöliini ei aivan vielä pysynyt istuvassa asennossa ilman vanhempien tarjoamaa tukea, ja perheestä saatiinkin ihania yhteiskuvia joissa perheen silmäterä sai olla ihanasti ja turvallisesti sylissä. Onko pienelle parempaa paikkaa? Puolivuotiaan ilopillerin ilmeistä päätellen ainakaan ei.

Tunnelmallinen-perhekuva-laadukas-ammattikuvaaja

Vauvakuvaus studiossa vai kotona? || Vastasyntyneen kuvaus Espoo

Vastasyntynyt-kapaloitu-vauva-nukkuu

Neljä-iloista-sisarusta-samassa-kuvassa

Vastassa oli iloinen jälleennäkeminen, kun astuin muutaman vuoden jälkeen nyt jo kuusihenkiseksi kasvaneen perheen kotiin. Iloisten kasvojen joukkoon oli juuri liittynyt yksi uusi kasvo, ja sen kunniaksi olimme sopineet tämän perheen kanssa valokuvauksesta perheen kodissa Espoossa. Vastasyntyneen kuvausten järjestäminen kotona on useimpien asiakkaideni valinta. Syynä tähän on erityisesti sen vaivattomuus, kun pienen perheenjäsenen kanssa ei tarvitse lähteä kodin suojista viimaan ja pakkaseen. Etenkin perheen muut lapset ja monesti aikuisetkin saavat rennomman vaihteen päälle joskus helpommin kuin vieraassa studiossa. Samalla vauvan hoito sujuu aivan uusiltakin vanhemmilta mukavasti oman kodin rauhassa, jossa on kaikki tarvikkeet käden ulottuvilla.

Kapaloitu-vauva-vanhempien-välissä-tunnelmallinen-vauvavalokuva

Kuvauksiin tuon mukanani perheen toiveiden mukaisesti rekvisiittaa, kuten peittoja, kapaloliinoja ja muutamia asusteita vauvalle. Vauvakuvauksissa kuvaustyyliini ei kuulu rimpsut ja hörsöt, joten saan mukaani kaiken kuvauksissa tarvittavan helposti. Mukanani on lisäksi myös studiovalaisimet ja muut kuvaustarvikkeet, joiden avulla saamme pimeimpänäkin vuodenaikana luotua valoisan ja pehmeän tunnelman kuviisi.

Vauvan-nukahtaminen-uni-Vastasyntynyt-vauva-nukkuu-sikeästi

Studiokuvaus on loistava vaihtoehto niille, jotka vielä etsivät unelma-asuntoaan, tai jotka kokevat saapumisen studiolle vaivattomammaksi vaihtoehdoksi (tosin sinulla ei tarvitse olla linnaa, jotta kuvaus voitaisiin toteuttaa kotonasi – vauvojen kuvaus ei vie kovin paljoa tilaa).  Studiolla on runsaasti tilaa kuvaamiseen, oleskeluun ja imetykseen, wc-tilat ja varusteltu keittiö. Kuvaustaustoja voidaan helposti hallita ja vaihtaa, ja valaistukseen on paljon vaihtoehtoja. Maksutonta pysäköintitilaa löytyy yleensä hyvin aivan studion läheisyydestä.

Naurava-tyttö-makaa-tyynyllä

Sekä kotikuvauksissa että studiolla keskityn luomaan tunnelman, jossa jokainen voi rentoutua ja olla oma itsensä. Isompien lasten kanssa tullaan vähitellen tutuiksi kuvauksen edetessä niin, että  näin rakennettu luottamus mahdollistaa aitojen eleiden ja ilmeiden esiin houkuttelemisen. Perheenjäsenten välinen läheisyys ja rakkaus on minulle se tärkein, joka kuvistani voi välittyä, ja sen tallentamiseen en ikinä kyllästy. Siinä paikalla ei ole merkitystä. Lopulta valinta kotikuvauksen ja studiokuvauksen välillä kannattaa perustaa omaan tunteeseen siitä, kumpi olisi mieluisampi. Vääriä valintoja ei ole.

Kuusihenkinen-iloinen-perhe-istuu-sohvalla

 

 

Pesä keskellä kaupunkia || Vastasyntyneen kuvaus Helsinki

Lähikuva nukkuvan vauvan kasvoista

Kun astelin vilkkaalta pääkaupunkimme kadulta kohti asiakkaitani, en aavistanut mitä sisällä odottaa. Heti ovelta sai huomata, että täällä asuu kotiaan vaaliva perhe. Kontrasti hälyisen ulkomaailman ja kerrostalon korkeuden suojissa sijaitsevan viihtyisän, vaalean ja valoisan kodin välillä oli todella suuri.

Vauvanhuoneen ikkunakoristeita vanusydämet ketjussa

Vaikka vauvan syntymästä oli kulunut vain päiviä, oli vauvan oma huone aivan valmiina hyvällä maulla valittuine koristeineen. Mikä ihana lahja itselle ja vauvalle ensimmäisiin yhteisiin kuukausiin, kun kotona vietetään paljon aikaa!

Vastasyntynyt vauva nukkuu rauhallisestai peiton alla

Ja tuorein kodin asukas käyttäytyi päähenkilölle sopivalla tavalla – rauhallisesti ja välillä silmiä raottamalla vieraan käyntiä kunnioittaen. Suloinen tapaus hentoine hiuksineen, kertakaikkiaan.

Isä ja äiti katselevat pientä vauvaa ja pitävät vauvaa kädestä kiinni

Ihanaa oli myös seurata tuoreiden vanhempien yhteisiä ponnisteluja vauvan hyvinvoinnin varmistamiseksi. Huolenpitoa ei varmasti puutu tämän pienokaisen alkutaipaleelta.

Tuore isä suutelee imettävää äitiä

Tähän kotiin on varmasti ihana perheen saapua asioiltaan, kaupungin sykkeestä viihtyisään pesään. Täällä on kaikki tärkeä. Maailma ulkopuolella saa odottaa.

Talven valkeutta || Vastasyntyneen valokuvaus Espoo

Vastastyntynyt vauva sisarusten keskellä

Kun nelihenkiseen perheeseen syntyy uusi perheenjäsen, on elämä täyttä niin ennen vauvan syntymää kuin sen jälkeenkin. Viisihenkisen perheen alkutaivalta pääsin tallentamaan perheen kotiin Saunalahteen, jossa pieni poikavauva otettiin ilolla vastaan. Isosisko ja isoveli kutsuivat uutta veljeään hellästi lempinimillä, ja olivat innokkaasti mukana kuvissa pikkuisen kanssa.

vastasyntyneen-vauvan-kuvaus-espoo-valokuvaaja-anna-dammert

Milloin tarjottiin vauvan kanssa jääkiekkovarusteita kuvaan, ja milloin taas vaihdettiin ja vähennettiin vaatetta isoveljen odottamaa ”suosikkikuvaa” varten. Oli selvästi tärkeä rooli, kun veli tai sisko sai pidellä vuorollaan pikkuveljeä. Valokuvaajan ja vanhempien antamia ohjeitakin kuunneltiin hienosti!

Vastasyntynyt-nukkuva-vauva-peiton-alla

Kun pienelle oli laitettu ihanan lämmitetty valkea pesä valmiiksi, hän nukahtikin siihen tyytyväisenä aamupäivän unille. Mikäpä siinä onkaan loikoillessa, vaikka ulkona puhaltaa viima ja kylmyys – sisällä omassa kodissa on paras suoja ja hoito.

vauvakuvaus-espoo-valokuvaaja-anna-dammert

Hassuttelultakaan ei vältytty, eikä ole tosiaan tarpeenkaan, sillä mitä parempi tunnelma on niin sitä mukavammat muistot kuvauksesta jää koko perheelle. Parasta on, kun kuvissa tulee esiin perheenjäsenten välinen läheisyys ja rentous.

vastasyntyneen-kuvaus-espoo-vauvakuvaaja-anna-dammert

Ison tähtipeiton päälle mahtuu koko perhe eri kokoonpanoissa nautiskelemaan päivästä ja tutustumaan pikkuiseen nukkujaan. Ihania talvipäiviä & lumisia seikkailuja!

Syksyä kohti | Vastasyntyneen kuvaus Helsinki

Kun perheessä on lemmikkieläimiä ja molemmat vanhemmat ovat luovan alan yrittäjiä, on vastasyntyneen vauvan perheen arkeen mahtuva organisoinnin määrä vähän suurempi kuin yleensä. Tässä perheessä vauvan ensimmäiset päivät otettiin vastaan ilolla ja hymyä riitti niin tuoreella isällä kuin äidilläkin väsymyksestä huolimatta.

Vastasyntyneen-kapalossa-nukkuvan-vauvan-valokuva

Ihastuin heti kodin seinillä esillä oleviin julisteisiin ja typografisiin viitteisiin kodin sisustuksessa, samoin värikkäisiin kankaisiin ja iloisiin kuoseihin. Vauvan herkkää olemusta valittiin kuitenkin tällä kertaa korostamaan yksinkertaiset ja neutraalimmat värisävyt, jotta valokuvista suunnitteilla olevat seinätaulut eivät toistaisi liikaa kodissa esillä olevia tekstiilejä.

Valokuva-nukkuvasta-vauvasta

Hyvä maku oli selvästi siirtynyt geeneissä vauvaankin (heh), sillä hän suloisesti nukkui lähes koko kuvauksen ajan, silloin kun ei esitellyt haukotuksia tai ihania silmiään. Yksi ihanista ilmeistä päätyikin suurena tauluna perheen makuuhuoneeseen, seuranaan sisustukseen sopivat kirkkaan vihreät kehykset. Minusta aivan loistava idea aloittaa aamunsa näkemällä seinällä jälkikasvunsa kaikessa ihanuudessaan – ja se on mainio muistutus kaikesta hyvästä sellaisina päivinä kun mikään ei tunnu onnistuvan, ja vauvakin on herännyt väärällä jalalla.

Vauvan-hassu-ilme

Valokuvat muistuttavat meitä siitä, mikä on elämässämme tärkeää. Ja miksi teemme äidin ja isän tärkeää työtä joka päivä.

 

Hymyjä ja varpaita || Lapsikuvaus Espoo

Vauvakuvaus-Espoo-valokuvaaja-Anna-Dammert

Saan usein yhteydenottoja tuoreilta vanhemmilta, jotka kyselevät kuvausaikoja ei-enää-vastasyntyneen-ikäiselle vauvalleen. Siis siinä vaiheessa, kun synnytyksen ja alun totuttautumisen ja toipumisen jälkeen alkaa uusi lapsiperheen arki vihdoin olla jollain tapaa kohdillaan. Viestissä yleensä pahoitellaan sitä, että vauvasta ei tullut otettua valokuvaajan kanssa valokuvia ihan vastasyntyneenä, mutta että ottaisinko silti vauvan suloista ja nopeasti muuttuvaa olemusta korostavia kuvia?

Vauvakuvat-kolmekuinen-valokuvaaja-Anna-Dammert

Kolmen tai neljän kuukauden ikäistä vauvaa on aivan ihanaa kuvata! 3-4 kk ikäiseltä vauvalta löytyy jo ihania vaihtelevia ilmeitä, uudenlaista kehon hallintaa ja silti tuota mainiota vauvan pyöreyttä. Nämä antavat herkullisia mahdollisuuksia tallentaa vanhemman poskeen tarttuvat sormet, mietteliäät katseet, hiuksen haivenet ja hassut varpaat…On niin paljon kaikkea mukavaa tämän ikäisen kanssa ihmeteltävää! Maailman on täynnä mahdollisuuksia, ja se usein näkyy kuvissakin!

Äiti-ja-vauva-valokuvaus-Espoo-valokuvaaja-Anna-Dammert

Tämän kuvauksen ihana pikku neiti oli todellinen päivänpaiste! Suloiset hymyt (vielä ilman hampaita…) ja eloisat silmät saatiin mukavasti mukaan moneen kuvaan. Taisi tämä pieni hassuttelija saada minutkin nauramaan kerran jos toisenkin. Ihan parasta!

Kolme-kk-vauvakuvaus-Espoo-valokuvaaja-Anna-Dammert

Miten löydän hyvän vauvakuvaajan?

5 vinkkiä valokuvaajan valintaan vastasyntyneen kuvauksiin

 

 

Elämä muuttuu lopullisesti siitä hetkestä, kun lääkäri vahvistaa sen mitä on uskaltanut toivoa – ”Onneksi olkoon, olet raskaana”. Näistä sanoista alkaa ikimuistoinen matka äitiyteen, ja aivan uusi vaihe elämässäsi. Lue tästä artikkelista parhaat vinkit vastasyntyneen vauvan kuvauksia varten.

Kehon muutosten lisäksi käyt läpi muutosta myös mielessäsi, ja 9 kuukauden aikana tapahtuu valmistautuminen vauvan saapumiseen. Teet ensimmäiset hankinnat vauvalle, ehkä muutama suloinen vaatekappale, sisustusesine vauvan huoneeseen. Lähempänä laskettua aikaa keskityt käytännön asioihin – turvaistuin, vaunut, vauvan sänky, itkuhälytin… Lista tuntuu ensikertalaisesta pitkältä ja hankintalistalle päätyy yllättäviäkin asioita.

[quote]Niille jotka ovat suunnitelleet perheenlisäystä pidempään, on usein myös selvää, että hartaasti toivottu raskaus ja vauvan syntymä halutaan tallentaa ihaniksi muistoiksi.[/quote]

Leikekirja, odotuspäiväkirja ja lapsen ensimmäisen vuoden tapahtumia taltioivat kirjat ovat mukavia tapoja kerätä muistoon omia kokemuksia ja ajatuksia tärkeän matkan varrelta. Ensimmäiset vauvan potkaisut mahassa tai vauvan ensimmäinen hymy… kokemukset näistäkin ainutlaatuisista hetkistä harmillisesti haalistuvat koko ajan päivittyvien uusien muistojen alle, minkä vuoksi moni haluaa varmistaa muistojen säilymisen tallentamalla niitä eri tavoin.

Tuore-äiti-ja-vastasyntynyt-vauva-valokuvassa

Valokuvat ovat monelle yksi tärkeimpiä tapoja tallentaa elämää. Kuva tuo mieleen hetkessä tunteen, ilmeen, tapahtuman. Puhelimella kotona otetut taltioinnit ovat olennaisia arjen ja pienten hetkien uudelleen elämisessä. Määrä ei kuitenkaan kaikille korvaa laatua, minkä vuoksi ammattivalokuvaajan palveluita päätyy käyttämään yhä kasvava joukko odottajia ja tuoreita perheitä. Ja mikä olisikaan parempi syy investoida upeisiin kuviin kuin uuden elämän ainutkertainen alku!

Vauvakuvaajia ja erityisesti vastasyntyneiden kuvaamiseen erikoistuneita valokuvaajia on pääkaupunkiseudulla lukuisia, ja muuallakin Suomessa alkaa jo löytyä näitä ammattilaisia jo sieltä täältä. Vauvakuvaus edellyttää erityistä taitoa ja kokemusta, ja sen tutun hääkuvaajan upeimpiakaan kuvia tuottava visio ei välttämättä parhaalla tavalla taivu pienten herkkien nyyttien kanssa työskentelyyn. Miten siis valita itselle sopiva kuvaaja vastasyntyneen vauvan kuvaukseen?

1.Etsi ehdokkaat

Minkälaisia valokuvaajia paikkakunnallasi toimii? Kaikilla varteenotettavilla kuvaajilla on verkkosivut, joten hyödynnä verkkohakuja. Jos et löydä sopivia ehdokkaita omasta kunnastasi, laajenna hakua lähialueille. Jotkut kuvaajat matkustavat myös asiakkaan luokse matkakuluja vastaan. Tee lista mahdollisista valokuvaajista.

2. Löydä mieluisimmat kuvat

Käy läpi kuvaajien portfoliota ja jos he tarjoavat muutakin kuvausta kuin vauvakuvausta, keskity erityisesti esimerkkeihin vauvakuvauksesta. Onko portfolio riittävän laaja ja monipuolinen kertomaan kokemuksesta tällä kuvauksen alueella, vai onko siinä vain muutamia ”portfoliokuvauksia” joista on esitelty useita kuvia samasta sessiosta? Onko kuvaajan tyyli selkeä ja laadukas kauttaaltaan, vai onko jälki epätasaista (osa kuvista vaatimattomia, oudon sävyisiä tai sameita)? Selkeä tyyli kertoo parhaiten, minkälaisia tuloksia voit odottaa kuvaukseltasi.

Vauvakuvaajan-portfolio-verkkosivuilla-Anna-Dammert

3. Tee päätöksiä paikan ja tyylin osalta

Jotkut kuvaajat tekevät kuvauksia pelkästään studiossa studiovalaistuksella ja rekvisiitalla, toiset pelkästään asiakkaiden kotona luonnon valoa ja kodin ympäristöä hyödyntäen, ja jotkut tekevät kuvauksia asiakkaan toiveiden mukaan joko kotona tai studiolla, joustavasti eri valaisutapoja arvioimalla ja yhdistämällä tilanteen mukaan. Tämä valinta vaikuttaa käytännön liikkumiseen pienen vauvan kanssa. Valinta vaikuttaa myös kuvien tunnelmaan ja tyyliin. Studiolla kuvat usein keskittyvät aseteltuihin ja enemmän ”poseerattuihin”, selkeisiin ja vaaleataustaisiin kuviin, kun taas kotona toteutetuissa kuvauksissa tilaa annetaan myös spontaaneille hetkille, tunnelmille ja ympäristön mahdollisuuksille. Kiinnitä huomiota siihen, ovatko mieluisimmat näkemäsi vauvakuvat selkeästi studiotyyppisiä vai kotona kuvattuja. Huomaa, että myös kotiin voidaan rakentaa liikuteltavalla kevyellä kalustolla studiotyyppinen valaistus (ja tarvittaessa myös tausta), mikä onkin Suomen oloissa pimeimpänä vuodenaikana olennaista kotikuvauksissa. Mieti myös, kenet haluat kuviin mukaan – otetaanko kuvia pelkästään vauvasta vai koko perheestä, tai ehkä vanhemmat ovat mukana kuvissa viitteellisesti, vauvaa kannattavana kätenä tai olkapäänä? Kaikki kuvaajat eivät ota mukaan vauvakuviin muita perheenjäseniä lainkaan, toiset toivottavat tervetulleiksi kuviin myös sisarukset ja vanhemmat.

Vastasyntynyt-vauva-ja-sisarukset-valokuvassa-valokuvaaja-Anna-Dammert

4. Tutustu kuvauspalvelun sisältöön ja hinnoitteluun

Valokuvauksen alalla hinnoittelukäytännöt ovat hyvin vaihtelevia, ja kuvaajia löytyy jokaisesta hintahaarukasta. Samoin se, mitä palvelu pitää sisällään, vaihtelee suuresti. Tutustu siis hintatietoihin ja palvelusisältöön tarkasti pettymysten välttämiseksi.  On selvää, että kuvauksen tulokset eivät väsymystä vastaan taistelevan tai vastavaivaisen vauvan kanssa ole samanlaisia silloin kun kuvaukseen on varattu 1 tunti ja silloin, kun käytössä on tarpeen mukaan 3+ tuntia. Haluatko vain lähinnä sukulaisille annettavaksi yhden hyvän kuvan vauvasta – vai onko sinulle tärkeää, että kuvat kertovat tarinaa, ovat viimeisteltyjä ja niitä jaksaa katsoa vuodesta toiseen? Kiinnitätkö huomiota yksityiskohtiin kuvan terävyydessä, sävyissä, valaisussa vai oletko suurpiirteisempi? Haluatko varmistaa, että kotisi sisustusta täydentävät laadukkaat ja aikaa kestävät kuvataulut tai kuvakirjat, vai etsitkö pelkästään digikuvia? Nämä valinnat ohjaavat sitä, kuinka suurta investointia kuvatoiveesi täyttäminen kohtuudella edellyttää. Ellet satu löytämään seuraavaa huippuluonnonlahjakkuutta, joka vasta aloittaa uraansa, on todennäköistä että hinta ja laatu&palvelusisältö seuraavat jossain luontevassa suhteessa toisiaan.  Jos kuvaajan sivuilla ei ole riittävän tarkkoja tietoja valinnan pohjaksi, pyydä niitä sähköpostilla tai puhelimessa.

Vastasyntynyt-vauva-vanhempien-käsivarsilla-valokuvaaja-Anna-Dammert

5. Etsi vertaisarvioita

Internetin ihmemaailmasta löytyy lukuisia kanavia, joista voi etsiä ihmisten kokemuksia yrityksen asiakkaana. Jos tällaisia arvioita ei haulla löydy, tämä ei välttämättä ole huono asia. Joskus tämä voi tarkoittaa myös vähäistä asiakasmäärää. Kysy sosiaalisessa mediassa verkostoltasi suosituksia. Onko jollain kokemuksia hyvästä vauvakuvaajasta? Muista kuitenkin käyttää myös omaa arvostelukykyä – kaverin tosihyvä ei välttämättä ole sinun tosihyvä. Kurkista myös vauvakuvaajan verkkosivuille sinne mahdollisesti lisättyjen asiakaskertomusten ja referenssien osalta. Nämä ovat toki kuvaajan sivuilleen poimimia otoksia kaikesta palautteesta, mutta antaa silti viitettä asiakkaiden kokemuksista.

6. Varaa kuvaus

Kun olet löytänyt yhden tai muutaman sopivalta vaikuttavan kuvaajan, ota yhteyttä tähän mahdollisimman pian kuvausaikojen tiedustelua varten. Vauvakuvaukset varataan monissa tapauksissa useita kuukausia ennen laskettua aikaa, joten nopea yhteydenotto on tarpeen. Peruutusaikojakin voi aina kysellä, jos ei ole huomannut olla ajoissa liikkeellä. Kuvaaja kertoo, miten toimitaan kuvausajan varaamisen kanssa sekä vauvan synnyttyä, oli se sitten laskettuna aikana tai sitä ennen tai jälkeen.

Jos olet ottanut huomioon edellä mainitut vinkit, tässä vaiheessa voitkin onnitella itseäsi hyvästä päätöksestä!

Oliko vinkeistä apua? Toivon, että löysit ainakin yhden näkökulman, jota et olisi muuten tullut ajatelleeksi vastasyntyneen vauvan kuvaajaa valitessasi.

Ainutkertainen elämäsi on arvokas. Tee arvokas näkyväksi.

Nukkuva-vastasyntyneen-valokuvaus-ammattikuvaaja-kuvaus-kotona

Luomuvillaa ja pehmoisia unia | Vauvakuvaus Helsinki

Vastasyntyneen valokuvaus kotona, vauvakuvaus 7-10 päivän ikäisenä, Valokuvaaja Anna Dammert

 

On hauskaa rakentaa kuvauksesta jokaisen perheen näköinen kokonaisuus, jolloin siitä löytyy jotain ihan omaa ja tuttua – valokuvaajan näkemyksen siivittämänä.

Ennen kotona toteutettavaa kuvausta keskustelen asiakkaiden kanssa siitä, mitä ajatuksia tulevasta kuvauksesta heillä on. Tähän liittyy myös vastasyntyneen kuvauksen vaatetuksen ja mahdollisen rekvisiitan miettiminen. Tämänkertaiset asiakkaani Viikin maanläheisistä tunnelmista olivat varanneet kuvausta varten ihania villaisia asusteita vauvalle. Ihastuin näihin aivan täysin!

Kotoa löytyi myös pehmoinen pupu, joka suorastaan hinkui päästä vauvan kainaloon… ainakin vauvakuvaajan mielestä.

Pieni vauva nukkuu pupu kainalossa

Ja kuvauksen kruunasi se, kun vauva uniltaan herättyään katseli minua ja puuhiani kiinnostuneena ja uskomattoman kirkkain silmin. Miten pienen vauvan katse voikin olla niin viisas… Mitähän se pikkuinen mielessään ajattelee kun tuolla lailla viisaasti katselee – ihan varmasti jotain vastauksia maailman suuriin kysymyksiin kyllä miettii. Näin on ainakin hauskaa ajatella, vai mitä?

Pieni vauva katsoo jotain kirkkailla silmillä

Hetki joka muistetaan | Vastasyntyneen kuvaus, Espoo

Kaksiviikkoinen vauva makaa peiton päällä unessa

 

Vastasyntyneiden vauvojen kuvauksessa kiteytyy minulle valokuvaksen ydin – ohikiitävän hetken tallentaminen ihanaksi muistoksi, jonka kautta voi elää näitä hetkiä uudelleen vuosienkin kuluttua.

Vastasyntyneen vauvan käpertyvä ja uninen olemus säilyy hyvin vähän aikaa. Yleensä eron huomaa jo siinä, kun tapaan perheen pari viikkoa kuvauksen jälkeen kuvien tilauksen ja toimituksen yhteyessä. Vauvan tietenkin tunnistaa vielä samaksi, mutta varsinkin vanhemmat huomaavat eron siinä vauvassa, jota he nyt pitävät sylissään, ja siinä pikkuisessa nyytissä, joka näkyy valokuvissa. Ja kyse on vain viikosta tai parista! Se hetki, se ihan uuteen ihmiseen ja hänen piirteisiinsä tutustuminen ensi kertaa – menee ohi monilla äideillä vähän kuin sumussa.

10 päivää vanha vauva nukkuu hattu päässä

Äitinä koen lapsen kasvun ihmeellisyyttä joka päivä oman perheeni kautta, ja minuakin toisinaan harmittaa, että en ole tallentanut muistiin tärkeitä päivämääriä, jolloin lapsi oppi jotain aivan uutta. Milloin hän ensimmäistä kertaa kääntyi? Nauroi ääneen? Monesti valokuvat toimivat muistiinpanoina lapsen kehityksestä ja kasvusta silloin, kun muistikirjan sivulla on tyhjä kohta.

Vaikka vauvakuvaukset ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina paljon, on edelleen toisinaan myös niitä, jotka tulevat lapsensa kanssa valokuvaan ensimmäistä kertaa lapsen 1-vuotispäivänä. Toivotan tietenkin heidätkin tervetulleiksi. Usein kuitenkin kuulen näiltä äideiltä ja isiltä, että heitä jäi harmittamaan, ettei kuvia (ensimmäisestä) lapsesta tullut otettua vastasyntyneenä ammattilaisen kanssa. Harva myöntää jälkikäteen toivoneensa, että olisi säästänyt vauvan ensi hetkien tallentamisessa ja panostanut enemmän vaikka uuteen imuriin.

Tuore isä pitelee vauvaa sylissä ja katsoo tätä

Mikä ihanampi lahja itselleen ja lapselleen, kuin näiden ohikiitävien tuokioiden ikuistaminen. Ne eivät vaadi huoltoa. Niiden takuu ei mene vanhaksi. Niiden arvo ei laske, vaan nousee läpi elämän.

Äiti pitää vauvaa sylissä vauvan puoleen kumartuen