Avainsana: vastasyntyneen kuvaus

Onko vauvakuvaus turvallista epidemia-aikana?

Moni miettii omaa ja perheensä turvallisuutta ja terveyttä nykyisessä tilanteessa. Kontakteja ulkomaailmaan karsitaan, ja monet ovat vähentäneet käyntejä kodin ulkopuolella.

Elämän ainutlaatuiset hetket eivät kuitenkaan noudata epidemia-aikatauluja, ja pienet silmät näkevät päivänvalon ensimmäistä kertaa monessa perheessä tänäkin keväänä. Jos mielessä on ollut odotusaikana tai vauvan synnyttyä tallentaa pikkuisen ensi päiviä ammattivalokuvaajan toimesta, on hyvä punnita vaihtoehtoja ja miettiä omaan tilanteeseen sopivin ratkaisu.

Olen usean vuoden kokemuksella vastasyntyneitä vauvoja ja perheitä heidän kodeissaan kuvaava valokuvaaja Anna Dammert. Kotikuvauksessa vältetään matkustaminen pienen vauvan kanssa sekä altistuminen kodin ulkopuolisiin tiloihin. Kotikuvauksissa ei tarvita välttämättä avaria valoisia tiloja, vaikka niistä on toki apua. Tuon mukanani lisävaloa ja valitsen kuvauspaikat niin, että kuviin saadaan rauhallinen ja mukava tunnelma.

Seuraavassa kerron omista toimintatavoistani, joilla pyrin minimoimaan riskit, jotka liittyvät altistukseen sosiaalisessa toiminnassa kuten valokuvauspalveluiden toteutuksessa.

Tärkeimpänä omaa ja asiakkaideni turvallisuutta vahvistavana tekijänä toimii se, että seuraan ja noudatan yleisiä hygieniaan ja liikkumiseen annettuja virallisia ohjeita, kuten matkustamisen ja väkijoukoissa liikkumisen välttämistä. Käsien pesussa olen ollut aina normaalia huolellisempi, mutta tässäkin olen tiivistänyt käsienpesuväliä. Pesen kädet huolellisesti ennen asiakkaalle saapumista sekä heti saapumisen jälkeen. Käytän lisäksi käsienpesun jälkeen käsidesiä, ja vältän kättelyä ja halailua. Pesen käsiä useaan kertaan kuvauksen aikana esimerkiksi vauvan ruokailun aikana.

Pidän kaluston puhtaudesta huolen, ja pesen rekvisiittana käytetyt peitteet ja liinat ym jokaisen käytön jälkeen.

Selvää on myös, että jos minulle tai perheenjäsenilleni ilmaantuu oireita, en saavu kuvauksiin. Tällöin vaihtoehtona ovat kuvauksen siirtäminen toipumisen ja karenssin jälkeiseen aikaan, tai kuvauksen siirtäminen verkostooni kuuluvalle kollegalle. Neuvottelen tilanteesta aina asiakkaideni kanssa, ja kunnioitan heidän toiveitaan kuvauksen järjestelyn osalta.

Mielessä saattaa myös käydä, että entä jos viivästyttäisi vauvan kuvausta vähän myöhemmäksi, kunnes pahin tartunta-aika on ohi? Vastasyntyneiden kuvaukset suositellaan toteutettavaksi 7-14 vrk:n kuluessa syntymästä. Kolme- tai jopa neliviikkoisena vauvaa voi useimmiten kuvata vielä vauvalle tyypilliseen tyyliin, nukkuvana nyyttinä, vaikka hereilläoloaika on huomattavasti pidempi kuin pienemmillä vauvoilla. Hiukan joustovaraa siis on, jos toiveissa on nimenomaan vastasyntyneen kuvaukset, joissa tallentuu vauvan pieni koko ja suloinen vastasyntyneen olemus. Tämän jälkeen kuvaus kuitenkin muuttuu väistämättä erityyppiseksi, kun vauvan kehitys menee harppoen eteenpäin.

Ensimmäisten muutaman viikon jälkeen seuraava otollinen kuvausvaihe sijoittuu noin 4 kk kohdalle. Tällöin vauva osaa jo usein kannatella itseään päinmakuulla hetken aikaa, ja ilmeiden kirjo leveine hymyineen on mahtava – aivan huippuaika kuvaukselle! Jos siis vauvan ensimmäinen kuukausi on jo takana, suosittelen kuvauksen varaamista 3-4 kk kieppeille.

Toivon, että näistä tiedoista on apua sinulle vauvakuvaukseen liittyvän päätöksesi tueksi. Oman ratkaisun täytyy tuntua itselle sopivalta, ja arvostan ratkaisuasi, mikä se sitten onkaan.

Vastasyntyneen kuvauksesta kotonasi voit varata tai saat lisätietoja lähettämällä viestin täältä. Odotan ilolla yhteydenottoasi!

Vauvakuvaus studiossa vai kotona? || Vastasyntyneen kuvaus Espoo

Vastasyntynyt-kapaloitu-vauva-nukkuu

Neljä-iloista-sisarusta-samassa-kuvassa

Vastassa oli iloinen jälleennäkeminen, kun astuin muutaman vuoden jälkeen nyt jo kuusihenkiseksi kasvaneen perheen kotiin. Iloisten kasvojen joukkoon oli juuri liittynyt yksi uusi kasvo, ja sen kunniaksi olimme sopineet tämän perheen kanssa valokuvauksesta perheen kodissa Espoossa. Vastasyntyneen kuvausten järjestäminen kotona on useimpien asiakkaideni valinta. Syynä tähän on erityisesti sen vaivattomuus, kun pienen perheenjäsenen kanssa ei tarvitse lähteä kodin suojista viimaan ja pakkaseen. Etenkin perheen muut lapset ja monesti aikuisetkin saavat rennomman vaihteen päälle joskus helpommin kuin vieraassa studiossa. Samalla vauvan hoito sujuu aivan uusiltakin vanhemmilta mukavasti oman kodin rauhassa, jossa on kaikki tarvikkeet käden ulottuvilla.

Kapaloitu-vauva-vanhempien-välissä-tunnelmallinen-vauvavalokuva

Kuvauksiin tuon mukanani perheen toiveiden mukaisesti rekvisiittaa, kuten peittoja, kapaloliinoja ja muutamia asusteita vauvalle. Vauvakuvauksissa kuvaustyyliini ei kuulu rimpsut ja hörsöt, joten saan mukaani kaiken kuvauksissa tarvittavan helposti. Mukanani on lisäksi myös studiovalaisimet ja muut kuvaustarvikkeet, joiden avulla saamme pimeimpänäkin vuodenaikana luotua valoisan ja pehmeän tunnelman kuviisi.

Vauvan-nukahtaminen-uni-Vastasyntynyt-vauva-nukkuu-sikeästi

Studiokuvaus on loistava vaihtoehto niille, jotka vielä etsivät unelma-asuntoaan, tai jotka kokevat saapumisen studiolle vaivattomammaksi vaihtoehdoksi (tosin sinulla ei tarvitse olla linnaa, jotta kuvaus voitaisiin toteuttaa kotonasi – vauvojen kuvaus ei vie kovin paljoa tilaa).  Studiolla on runsaasti tilaa kuvaamiseen, oleskeluun ja imetykseen, wc-tilat ja varusteltu keittiö. Kuvaustaustoja voidaan helposti hallita ja vaihtaa, ja valaistukseen on paljon vaihtoehtoja. Maksutonta pysäköintitilaa löytyy yleensä hyvin aivan studion läheisyydestä.

Naurava-tyttö-makaa-tyynyllä

Sekä kotikuvauksissa että studiolla keskityn luomaan tunnelman, jossa jokainen voi rentoutua ja olla oma itsensä. Isompien lasten kanssa tullaan vähitellen tutuiksi kuvauksen edetessä niin, että  näin rakennettu luottamus mahdollistaa aitojen eleiden ja ilmeiden esiin houkuttelemisen. Perheenjäsenten välinen läheisyys ja rakkaus on minulle se tärkein, joka kuvistani voi välittyä, ja sen tallentamiseen en ikinä kyllästy. Siinä paikalla ei ole merkitystä. Lopulta valinta kotikuvauksen ja studiokuvauksen välillä kannattaa perustaa omaan tunteeseen siitä, kumpi olisi mieluisampi. Vääriä valintoja ei ole.

Kuusihenkinen-iloinen-perhe-istuu-sohvalla