Kategoria: lapsikuvat

Kesäpäivän taikaa | Perhekuvaus Helsinki

Perhemuotokuva miljöössä

En tiedä kummalla meistä oli hauskempaa. Pallo lensi edestakaisin milloin potkusta, milloin heitosta. Olin aivan myyty! Perheen poika halusi välittömästi pienen tutustumisen jälkeen alkaa pelata kanssani palloa, ja minä lähdin iloisesti leikkiin mukaan.

Valokuva pojasta istumassa tuolillaKun oli aika kuvata maailman ihanimmat kiharat omistavaa pikku neitiä, intouduimme kurkistusleikistä niin, ettei sitä olisi malttanut lopettaa. Eikä kyllä ihan heti lopetettukaan…

Pieni tyttö kurkistaa tuolin takaa

Saavuin Lauttasaareen nelihenkisen perheen valokuvausta varten tavallisena kesäpäivänä. Yhdessä saimme kuitenkin aikaan jotain joka ylsi yli tavallisen. Otin kuvia lapsista, sisaruksista yhdessä ja koko perheestä heidän kotipihallaan ja sen ympäristössä. Välillä otettiin taukoja ja lapset nauttivat sylittelystä isän ja äidin kanssa. Kamera tallensi tuokioita sieltä ja täältä. Ja taas jatkettiin valokuvaajan antamilla ”tehtävillä”.

Uskon vahvasti siihen, että taikaa ei tapahdu, sitä tehdään. Olen kiitollinen, että sain olla mukana tämän perheen polulla uudelleen. Kiitollisena kannan muistoja monista ihanista tapaamisistani ihmisistä ja kuvauksista läpi vuosien, ja tämä on varmasti yksi niistä.

Nelihenkisen perheen muotokuva ulkona kesällä

Vain isille | Parhaat äitienpäivälahjaideat TOP 10

Ideoita äitienpäivälahjaksi naiselle

Oletko huomannut että

  • äitienpäivä on tänä vuonna su 10.5.2015
  • puolisosi muistaa parhaiten lahjat jotka ovat merkityksellisiä ja henkilökohtaisia
  • sänkyyn tarjoillun aamupalan lisäksi tarvitaan jotain muutakin
  • lahja saisi mieluiten osoittaa, että tajuat, mitä vaimosi pitää tärkeänä
  • erityisesti naiset arvostavat kauniita valokuvia ja elämyksiä
  • vaikka vaimosi ei normaalisti pitäisi kuvattavana olemisesta, hän tulee pitämään näistä kuvista (olen erikoistunut naisten ja perheiden kuvaukseen, ymmärrän naisten huolet kuvatuksi tulemisesta, tiedän miltä kauneus näyttää ja löydän sen myös vaimostasi)
  • kuvien lisäksi lahjasta jää käteen yhteinen hauska kokemus perheen kanssa

Yksityiskohdat:

Lahjakortti valokuvaukseen

Kaaviot:

Kaavio siitä mikä tekee vaimon onnelliseksi äitienpäivänä

Kaavio naisten lahjatoiveista äitienpäivänä

Kaavio siitä miksi pitäisi ostaa äidille lahjakortti valokuvaukseen

 

Selvä? Hyvä.

Jos haluat tilata lahjakortin vaimollesi, klikkaa tästä. Lähetän sinulle kauniin lahjakortin kauniissa rasiassa antamaasi osoitteeseen ennen 10.5. sunnuntaita. Hän pitää sinua starana, ja sinusta tuntuu satumaiselta.

Jos jäi mietityttämään, niin tässä siis se top 10: 1. Lahjakortti valokuvaukseen 2. Lahjakortti valokuvaukseen 3. Lahjakortti valokuvaukseen 4. Lahjakortti valokuvaukseen 5. Lahjakortti valokuvaukseen 6. manikyyri tai muu kauneushoito 7. koru 8. kukkia 9. suklaata tai muuta herkkua 10. aamupala sänkyyn.

 

Hetki joka muistetaan | Vastasyntyneen kuvaus, Espoo

Kaksiviikkoinen vauva makaa peiton päällä unessa

 

Vastasyntyneiden vauvojen kuvauksessa kiteytyy minulle valokuvaksen ydin – ohikiitävän hetken tallentaminen ihanaksi muistoksi, jonka kautta voi elää näitä hetkiä uudelleen vuosienkin kuluttua.

Vastasyntyneen vauvan käpertyvä ja uninen olemus säilyy hyvin vähän aikaa. Yleensä eron huomaa jo siinä, kun tapaan perheen pari viikkoa kuvauksen jälkeen kuvien tilauksen ja toimituksen yhteyessä. Vauvan tietenkin tunnistaa vielä samaksi, mutta varsinkin vanhemmat huomaavat eron siinä vauvassa, jota he nyt pitävät sylissään, ja siinä pikkuisessa nyytissä, joka näkyy valokuvissa. Ja kyse on vain viikosta tai parista! Se hetki, se ihan uuteen ihmiseen ja hänen piirteisiinsä tutustuminen ensi kertaa – menee ohi monilla äideillä vähän kuin sumussa.

10 päivää vanha vauva nukkuu hattu päässä

Äitinä koen lapsen kasvun ihmeellisyyttä joka päivä oman perheeni kautta, ja minuakin toisinaan harmittaa, että en ole tallentanut muistiin tärkeitä päivämääriä, jolloin lapsi oppi jotain aivan uutta. Milloin hän ensimmäistä kertaa kääntyi? Nauroi ääneen? Monesti valokuvat toimivat muistiinpanoina lapsen kehityksestä ja kasvusta silloin, kun muistikirjan sivulla on tyhjä kohta.

Vaikka vauvakuvaukset ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina paljon, on edelleen toisinaan myös niitä, jotka tulevat lapsensa kanssa valokuvaan ensimmäistä kertaa lapsen 1-vuotispäivänä. Toivotan tietenkin heidätkin tervetulleiksi. Usein kuitenkin kuulen näiltä äideiltä ja isiltä, että heitä jäi harmittamaan, ettei kuvia (ensimmäisestä) lapsesta tullut otettua vastasyntyneenä ammattilaisen kanssa. Harva myöntää jälkikäteen toivoneensa, että olisi säästänyt vauvan ensi hetkien tallentamisessa ja panostanut enemmän vaikka uuteen imuriin.

Tuore isä pitelee vauvaa sylissä ja katsoo tätä

Mikä ihanampi lahja itselleen ja lapselleen, kuin näiden ohikiitävien tuokioiden ikuistaminen. Ne eivät vaadi huoltoa. Niiden takuu ei mene vanhaksi. Niiden arvo ei laske, vaan nousee läpi elämän.

Äiti pitää vauvaa sylissä vauvan puoleen kumartuen

Joululahjaidea läheiselle: lahjakortti valokuvauselämykseen

Valokuvauslahjakortti lumisessa maisemassa

Valokuvaaja Anna Dammert tarjoaa nyt lahjakortteja valokuvaukseen vuodelle 2015!

Valokuvauslahjakortti lumisessa maisemassa

Onko lähipiirissäsi tärkeä ihminen, jota haluat muistaa jollain erityisellä? Onko sukulais- tai ystäväperheeseen tulossa vauva, onko vanhempiesi viimeisestä valokuvauksesta kulunut jo lähemmäs 30 vuotta?

Ilahduta lahjan saajaa elämyksellä, josta jää ihania muistoja vuosiksi. Valitse aineeton hyvän mielen lahja – moderni ja laadukas ammattivalokuvaus.

Suosituimmat lahjakorttivaihtoehdot:

1. Ylellinen elämyspaketti 590 euroa sisältäen kuvauksen, runsaasti digikuvia ja kuvatuotteita.

2. Kaunis lahjapaketti 300 euroa sisältää kuvauksen ja kuvatuotteita 150 eurolla lahjan saajan valinnan mukaan

3. Piristävä pikkupaketti 200 e sisältää kuvauksen ja 50 euroa kuvatuotteisiin lahjan saajan valinnan mukaan

Kuvaus voidaan toteuttaa raikkaassa studiossa Espoossa tai kuvattavan kodissa (pääkaupunkiseudun ulkopuolella lisätään km-korvaus). Kuvauksen ajankohdan sovitaan lahjansaajan toiveiden mukaan. Tilaa lahjakortti nyt –  kun tilaat lahjakortin viimeistään 16.12. niin ehdit saada sen vielä jouluksi!

Tulossa toukokuussa: minikuvaussessiot!

Monet asiakkaistani vaalivat kanssani toteutettuja perhe-, lapsi- ja sisaruskuviaan vuosia, mutta joskus tarvitaan vain muutama kuva lapsesta muistoksi seuraavasta ikävaiheesta. Kun perhekin on äskettäin kuvattu yhdessä, niin juuri tähän saumaan olen kehittänyt nyt ensimmäistä kertaa saatavilla olevat minikuvaussessiot. Ne ovat normaalia lyhyempiä pieniä kuvauksia studiolla, joihin on helppo tulla lapsen kanssa.

Valokuvaaja Anna Dammertin minikuvaussessiot lapsille

Kenelle: Lapset
Mitä: Minikuvaussessio valokuvaaja Anna Dammertin kanssa
Missä: Annan studiolla osoitteessa Puhurinpolku 1 B, 02120 Espoo (Tapiolan vieressä)
Milloin: lauantaina 3.5. klo 14-17
Miksi: Koska lapsuus on lyhyt. Tehdään arvokas näkyväksi.

Tietoa valokuvaaja Anna Dammertin minikuvauksista

Varaukset ja lisätiedot:
sähköpostilla
puhelimella p. 0500 615 966
verkossa http://www.annadammert.fi/yhteystiedot

Täysi tohina | Perhevalokuvaus Espoo

Perhekuvakollaasi jpg
Kun perheessä on kaksi lasta, kaksi koiraa ja aktiiviset vanhemmat, on normaali arkikin melkoisen vauhdikasta. Hauskaa oli kaikilla, kun toinen koirista varasti shown perhepotretissa ja kieriskeli rapsutusten toivossa innoissaan lattialla.

Vanhemmat teki kuitenkin erityisen ylpeäksi ja kuvaajan liikuttuneeksi se huolenpito, jota 7-vuotias tuore isoveli osoitti perheen uudelle tulokkaalle.

Sisaruskuvat

 

Ja nyt taisi kyllä tulla ennätys siinä, miten nuorena vauva katsoo suoraan kameraan… sen verran skarppi tapaus nimittäin tämä pieni poikavauva. Vaan mikäs siinä on maailmaa katsellessa, äidin turvallisessa sylissä.

Vauva ja äiti jpg

Pieniä ihmeitä | vauvakuvaus Espoo

Vastasyntynyt vauva valokuva copy
Sinä olit ihan pikkuinen,
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: ””Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.
Isä kysyi: ”Näkyjäkös sinä näät?”
Ja minä: ”No ihmeitä kyllä.”

– Kaarina Helakisa –

Vauvakuvat2 copy

Jään usein aivan pientä vastasyntynyttä vauvaa kuvatessani tuumimaan mitä vauvan pään sisällä tapahtuu. Mitä hän miettii ja miten kokee maailman?

Usein on niin, niin kuin tämänkin pikkuisen kohdalla kävi, että leppoisin vaihe kuvauksesta vauvalle on se, kun hän nukkuu… Herätessään vauva joutuukin ihmettelemään, että mitä kummaa kodissa tänään tapahtuu, kun kaikki ovat liikkeessä. Jotkut vauvat eivät tästä ole moksiskaan, ja toiset ovat herkempiä ympäristössä tapahtuville vaihteluille. 

Vastasyntyneen vauvan valokuva copy

Huoneen lämmittäminen normaalia lämpimämmäksi, lämmin kuvausalusta, ja rentouttava äänimaailma ovat muutamia niistä keinoista, joita ammattikuvaajana käytän vauvan mukavuuden takaamiseksi.

Kiitos koko perheelle kun sain kutsun olla mukana tallentamassa pikkuisenne ensi päiviä!

Nappisuoritus | Vauvakuvaus Espoo

Tämä  vauvakuvaus meni melkein kuin Strömsössä. Tuoreet vanhemmat vaikuttivat uskomattoman pirteiltä, vauva taas simahti ennen kuvaajan saapumista ja jatkoi samaa rataa melkeinpä loppuun saakka. Sen verran oli perheen pienellä kuitenkin hereilläoloaikaa, että saatiin muutama kuva silmät aukikin. Kuvaaja kiittää ja kumartaa…

Valokuvakollaasi vastasyntyneen vauvan ja perheen valokuvista

Monesti vanhemmat hermoilevat sitä, miten vauva ”käyttäytyy” kuvauksen aikana, ja mitä jos vauva ei nukukaan, tai kitisee kipeää vatsaa tai syö vaan koko ajan…? Etukäteen ei näitä tai muitakaan vauvan touhuja kuvauksessa kannata murehtia – olen nähnyt kaikenlaisia vauvoja, ja koskaan emme ole jääneet ilman ihania kuvamuistoja! Kuvaukseen varataan riittävästi aikaa sekä nipullinen kikka vitosia vauvan rauhoittamiseksi, ja näillä eväillä pärjätään uskomattoman pitkälle :).

Vaikka tämän perheen kanssa tehdyn kuvaussuunnitelman mukaan kuvat toteutetaan mustavalkoisina, en malttanut olla laittamatta tähän blogiin paria suosikkikuvaani värikuvina. Näissä on niin puhdas ja raikas tunnelma! Mustavalkoisina kuitenkin kuvat saavat tyylikkään klassisen silauksen, joten uskon että nämä kuvat toimivat miten päin vaan… Pehmoisia hetkiä ja edelleen makoisia unia pikkuiselle!

Nukkuva vastasyntynyt vauva

Kevyesti keväällä | 1-vuotiskuvaus Espoo

Joissakin meistä on vaan vähän enemmän virtaa kuin toisissa… Yksi näistä energiapakkauksista on 1-vuotias Simo, joka saapui studiolle keväisenä päivänä äitinsä, vaatekassin, mehupullon ja eväiden kanssa. 

Simolla oli mukana syntymäpäivälahjaksi saatu, räiskyvän punainen paloauto, ja sillä mentiin ja lujaa… Ainakin leikissä! Simolla on ihan parhaita ilmeitä, joita hän väläytteli sopivan tilaisuuden tullen – saaden äitinsä ja minut nauramaan makoisasti…

Kun oli kokeiltu Simon ihanaa, uutta paloautoa ja tutkittu studion nurkat, otin esiin ilmapallot jotka oli valittu teemaksi kuvaukselle.

 

Simo tykkäsi iloisenvärisistä palloista, etenkin niiden lattiasta ja korista irrottamisesta :). Jotenkin minulla on tunne, että tämä napero pitää vanhempansa mukavan toimeliaina… ja väläyttää päälle täysin aseistariisuvan hymyn!