Tekijä: Anna Dammert

Seesteinen sunnuntai…

Sunnuntaina sain perheeni kanssa ilon viettää rentoa aikaa ystäväperheen luona. Hyvää ruokaa, seuraa, keskustelua ja leikkejä. Kamera kädessä heiluneen vieraan ”työkalut” kiinnostivat erityisesti perheen nuorinta, toiminnan miehiä kun oli. Kiitos emäntä ja isännät!

Käsiteltyä kuvaa

Leikin vaihteeksi Photoshopilla, ja käytin varsin hyödyllisiä toimintojen sarjoja, joilla kuviin saa sitä jotain ekstraa. Photoshop-kikoilla ei huonoa kuvaa pelasteta, mutta hyviin kuviin voi saada unenomaista, hehkuvaa tai synkkää tunnelmaa tarpeen mukaan. Yllä esitetyn kuvaparin esimerkki osoittaa, kuinka hillitty värien, kontrastin ja terävyyden muokkaus onnistuu muuttamaan kuvaa. Tuliko kuvasta parempi käsittelyn tuloksena? Se jää katsojan päätettäväksi, mutta omasta mielestäni esimerkin kaltainen virittely sopii loistavasti korostamaan hääjuhlien tai muiden iloisten tapahtumien tunnelmaa, sekä tiettyihin muotokuviin.

Kevät vihertää pihamessuilla

Vaikka luonnon heräämisestä ei vielä pääsekään nauttimaan ulkona, voi viherpeukaloaan piristää esimerkiksi kevään messuilla. Oma Piha -messujen tarjonta oli värikästä ja esillä oli kivoja ideoita sisälle ja ulos.

Taidan laittaa heti lisää pääsiäisruohoa ja yrttejä kasvamaan kesäaikaan siirtymisen kunniaksi…

Huonon sään lumo

Azorien saariryhmä tunnetaan vaihtelevasta säästään – onnekkaana matkaajana koin tämän ”nähtävyyden”. Sadetakki, fleecepusero ja aurinkolasit mukaan aina ulos lähtiessä – ja silti saatoin vielä kaivata käsineitä tai lippalakkia… Maisemat olivat niin upeita kuin missä tahansa luonnonystävän paratiisissa voi kuvitellakin olevan. Ikimuistoiseksi ne kuitenkin tekivät nopeasti hälvenevä ja tihenevä sumu, joka paljasti ja peitti luonnon aarteet alati vaihtuvaksi taideteokseksi. Tai auton kattoon ja ikkunoihin rummuttava ja vuolaana virtaava sade, joka muutti perinteiset kylämaisemat abstrakteiksi tauluiksi. Tai dramaattisena synkkenevä taivas, joka repesi sokaisevaan auringonpaisteeseen.

Jatkuvasti muuttuva sää muistutti minua matkallani myös siitä, että näennäisesti muuttumattomana pysytellyt kuvauksellinen saariryhmä on kaikkea muuta. Globaalitalouden kriisit ja monikansalliset menestystarinat yltävät myös keskelle Atlantin valtamerta – idyllinen, pysähtynyt postikorttikylä elää tosiaankin vain postikorteissa ja matkaoppaissa. Avoimin mielin kulkeva matkalainen näkee ja kokee paljon monivivahteisemman paikan, jossa pysyvää on vain muutos.

Talven muotoja

Lumipeitteen runsaus inspiroi vertaamaan notkuvia hankia yltäkylläiseen sadokorjuuseen. Hiutaleet muodostavat toinen toistaan herkullisempia ja muodoiltaan kiinnostavia katseenvangitsijoita. Tuntuu kuin olisi päässyt yllättäen matkalle eksoottiseen maahan, jossa lunta voi tulla miten paljon tahansa. Jännityksellä jään odottamaan, nouseeko lumivalli ikkunaan asti kun tänään pyryttää…

Vanhojen tanssit 2010

Vanhojen tanssien muotokuvatarjous

Kenen käsiin luotat kuvauksesi vanhojenpäivänä? Vanhojen tanssien muotokuvaus ammattivalokuvaajalta nyt tarjoushintaan, ja kaveriporukalle vielä edullisemmin! Raikkaasti toteutetuissa kuvissa valokuvaaja Anna Dammert tallentaa juhlapäiväsi tyylin yksityiskohdat ja kokonaisuuden – persoonallisuutesi huomioiden.

Kuvauspaikaksi voidaan sopia toiveesi mukaan esim. koulu, koti tai muu paikka, sillä valaistusjärjestelmä kulkee mukana mihin vain. Varaa aikasi heti tai kysy lisätietoja tästä.

Talven taikamaa

Satumainen tunnelma saa sydämen liikahtelemaan kulkiessani lähiympäristössä. Tähän talveen tunnen varmasti kaipuuta vielä pitkään. Tämä on se talvi, johon tulevien vuosien lumisateita ja pakkaskelejä vertaan, tästä näen lämpimän peiton alla höyhenenpehmeitä unia… Ihana, kaunis, runsas lumi!

Näyttelyn avajaiset 7.1.

Valokuviani on esillä GP10-työryhmän valokuvanäyttelyssä Ihmisen jälki.

Käsittelen teoksessani suhdettamme muistoihin. Tutkin sitä, millaisia asioita jätämme elämäntarinamme – elämämme valokuva-albumin – ulkopuolelle, ja toisaalta sitä, millaisia ”non-events” [ei-tapahtumia] elämämme jatkuvasti sisältää. Leikekirjasivujen muotoon puetut teokset kertovat tarinaa arjesta, eletystä elämästä, hetkestä juhlien jälkeen. 

Näyttelyn avajaiset ovat 7.1. ja näyttely jatkuu Kamera-galleriassa la 30.1. saakka. Lisätietoja http://www.kameraseura.fi/nayttelyt/kamera-galleria . Tervetuloa tutustumaan!

Joulukausi avattu!

_MG_7558Vanhempien hyvät suunnitelmat menevät silloin tällöin täysin uusiksi, kun kaksivuotias pääsee niitä soveltamaan. Esimerkki: ostetaan piparkakkutaikinaa, rakennetaan piparkakkutalon runko ja varataan pieniin käsiin sopivia värikkäitä nameja koristelua varten, ja ihastellaan tulosta yhdessä joulua odotellessa. En yllättynyt niinkään siitä, että koristekarkeista joka toinen meni suuhun, mutta jostain sittenkin. Kun viimeinenkin piparitalon katon millimetri oli vaivalla koristeltu ja ikkunat saaneet sokerireunukset, kysyi tyttäreni riemastuneena: ”Äiti, nytkö syödään tämä talo?” Niinpä.