Mitä vaatteita valita odottajan kuvaukseen? | Raskauskuvaus

Vinkit raskauskuvauksen asujen valintaan

Harva on kameran edessä kuin kotonaan, ellei sitten satu olemaan ammatiltaan malli. Kuvaukseen valmistautumista helpottavat ennen kuvausta asiakkailleni lähettämät vinkit ja ohjeet siitä, miten eri kuvaustilanteisiin voi valmistautua.  Osana tätä ovat sanalliset ja/tai kuvalliset ehdotukset asujen ja värien valinnasta, ja myös yhdessä voidaan miettiä sopivia vaatevalintoja. Vaatteet ja asusteet luovat tehokkaasti kuvaan tunnelmaa etenkin studiossa, jossa ympäristö on yleensä neutraali.

Odottajan valokuvauksessa hyviä asuvalintoja ovat pyöristynyttä vatsakumpua herkullisesti korostavat vaatteet. Yksi upea vaihtoehto tuubitoppien ja farkkujen lisäksi on hulmuavat helmat ja kokopitkä mekko. Kuten yllä olevissa kuvissa odotuskuvaukseen saapunut Anna näyttää, tulokset vähän epätavallisemmasta vaatevalinnasta voivat olla palkitsevia!

Kuvauksiin voi tosiaankin tulla omana itsenään, ja tarkoitus ei ole ”esittää” mitään. Omaa persoonallisuutta ja raskausajan vartalonmuotoja esille tuovat kauniit asut saavat kuitenkin raskaana olevan naisen hehkumaan aivan erityisesti, joten miksei voisi käyttää hetken mietintää myös asuvalintaan. Valmistautuminen vapauttaa itse kuvaustilanteessa energiaa jännittämisestä rentoutumiseen, ja kuvaustilanteesta tulee mukava elämys. Siis marraskuun tuulista ja tihkusta viis – studiossa voit loistaa vaikka siinä ihanassa kesähepenessä…