Avainsana: muotokuvaus

Suunnistusta lumessa

Talvella – varsinkin tällaisina talvina – ympäristö näyttää erilaiselta kuin kesän vehreydessä. Päätin hyödyntää tilaisuuden ja lähdin metsästämään houkuttelevia kuvauspaikkoja kartuttaakseni kasvavaa ”kuvauspaikkapankkiani”. Etsin kiinnostavia pintoja, värejä, rosoista tunnelmaa ja muunneltavuutta. Haitaksi ei myöskään ole, että paikassa on sopivia tasoja, joilla kuvattava voi tarvittaessa istua tai seiniä, johon nojailla. Alla muutama näyte talviselta suunnistusretkeltä. Miltähän nämä paikat näyttävätkään kesän vihreydessä…? Millaisessa paikassa sinä haluaisit tulla kuvatuksi?

Jussi Aallon työpajan antia

Hyvinkäällä toteutettu ihmisten kuvaajana tunnetun Jussi Aallon työpaja oli kiinnostava yhdistelmä Jussin vinkkejä, kuvatarinoita, kuvien kritikointia ja kuvaustehtäviä. Marraskuun pakeneva valo ja tihkuinen hämäryys antoivat haastetta työpajalaisille kuvaustehtävän toteuttamisessa.

Henkilökuvia Jussi Aallon työpajasta

Kuvaustehtävässä pohdittiin tuntemattoman kuvattavan lähestymisen keinoja, kuvattavan ohjaamista ja ”rentouttamista” sekä kasvonpiirteitä muotoilevan valon näkemistä. Haasteita riitti sopivasti jokaiselle kuvaajalle, mutta porukan yhteishenki kannusti eteenpäin. Kiitos Jussi ja työpajalaiset!

Uudet palvelut esittäytyvät!

Tutustu VISIO- ja NÄKY-kuvauspalveluihin – luovaa kuvausta sinulle, joka ymmärrät vahvojen visuaalisten viestien voiman. Sinulle räätälöidyt kuvaukset ovat kuin henkilökohtainen mini-mainoskampanja, jonka tuloksena syntyneet kuvat auttavat sinua saavuttamaan unelmasi, löytämään itsesi uudelleen tai yksinkertaisesti nauttimaan elämästä!

Kuvaukset on kehitetty aikaansa seuraaville tavoitteellisille ihmisille elämän taitekohtiin. Uusi elämäntilanne, uratavoite tai muu henkilökohtainen projekti voi avata oven positiiviselle muutokselle. Harkitusti toteutettujen valokuvien avulla voit antaa itsellesi ja muille viestejä siitä, mikä on sinulle tärkeää.

Ota selvää, kumpi on sinua varten – tarvitsetko VISIOta vai NÄKYä?

Käsiteltyä kuvaa

Leikin vaihteeksi Photoshopilla, ja käytin varsin hyödyllisiä toimintojen sarjoja, joilla kuviin saa sitä jotain ekstraa. Photoshop-kikoilla ei huonoa kuvaa pelasteta, mutta hyviin kuviin voi saada unenomaista, hehkuvaa tai synkkää tunnelmaa tarpeen mukaan. Yllä esitetyn kuvaparin esimerkki osoittaa, kuinka hillitty värien, kontrastin ja terävyyden muokkaus onnistuu muuttamaan kuvaa. Tuliko kuvasta parempi käsittelyn tuloksena? Se jää katsojan päätettäväksi, mutta omasta mielestäni esimerkin kaltainen virittely sopii loistavasti korostamaan hääjuhlien tai muiden iloisten tapahtumien tunnelmaa, sekä tiettyihin muotokuviin.

Vanhojen tanssit 2010

Vanhojen tanssien muotokuvatarjous

Kenen käsiin luotat kuvauksesi vanhojenpäivänä? Vanhojen tanssien muotokuvaus ammattivalokuvaajalta nyt tarjoushintaan, ja kaveriporukalle vielä edullisemmin! Raikkaasti toteutetuissa kuvissa valokuvaaja Anna Dammert tallentaa juhlapäiväsi tyylin yksityiskohdat ja kokonaisuuden – persoonallisuutesi huomioiden.

Kuvauspaikaksi voidaan sopia toiveesi mukaan esim. koulu, koti tai muu paikka, sillä valaistusjärjestelmä kulkee mukana mihin vain. Varaa aikasi heti tai kysy lisätietoja tästä.