Avainsana: lapsikuvaus

Tervetuloa kevät ja ulkokuvaukset!

Talven jälkeen koittaa kevät ja kesä ennen kuin huomaammekaan. Nyt on kalenteri avattu ulkokuvauksia varten. Ihanaa!

Ulkona voidaan kuvata vaikka minkälaisissa ympäristöissä, sillä olen kerännyt kuvauspaikka-arkistooni sekä romanttisen herkkiä että rosoisen vahvoja ympäristöjä. Jos ylioppilasmekkosi riitelee vihreän värin kanssa, ehdotan mielelläni hillitymmän väristä ympäristöä kuvaukselle tai lokaatiota, jossa lempivärisi pääsee loistamaan parhaiten. Seuraan myös kevät- ja kesäkukkien kukintaa ahkerasti, jotta voisin löytää jokaiseen kuvaukseen kauneimmat ympäristöt.

Kevät ja alkukesä on omasta mielestäni parasta aikaa ulkokuvauksille. Olisiko nyt vihdoin aika toteuttaa sinulle ja läheisillesi laadukkaita kuvamuistoja kesän ihanuuden keskellä? Kerro minulle, minkälaisesta kuvauksesta haaveilet niin tehdään haaveestasi totta!

6 kk iloa || Puolivuotiaan kuvaus Vantaa

Äidin-ja-tyttären-muotokuva-kotona

Iloinen-perhekuva-puolivuotiaan-tytön-kanssa

Kun asiakkaan kanssa kuvausta suunnitellessani kuulen, että toiveena on mahdollisimman luonnolliset kuvat, pompin innosta. Luokseni on löytänyt juuri sellaiset ihmiset, joiden kanssa kuvaushetkestä syntyy rento ja paineeton yhteinen hetki. Ja koska olimme jutelleet jo ennen kuvausta puhelimessa pariinkin otteeseen, minusta tuntui, että olimme jo tuttuja saapuessani perheen kotiin Vantaalle. Vaalean kodin olohuoneesta ja makuuhuoneesta löytyi mainiot paikat tytön omiin ja vanhempien kanssa toteutettuihin kuvaustilanteisiin.

Puolivuotias-tyttövauva-nauttii-äidin-kanssa-leikkimisestä

Lämpimän vastaanoton ja vauvaperheen kuulumisten vaihdon jälkeen valittiin parhaat kuvauspaikat kotona, ja hetken valmistelun jälkeen kotistudio olikin valmis. Kevättä kohden aurinko alkaa ihanasti näyttää kasvojaan, mutta kuvauksen onnistuminen kotioloissa ei jää koskaan sään varaan. Niinpä tälläkin kerralla toin mukanani kaikki tarpeelliset varusteet valoisien ja raikkaiden kuvien toteuttamiseen.

Puolivuotias-tyttövauva-hymyilee-iloisesti-ja-kannattelee-itseään-vatsamakuulla

Hyvin tultiin juttuun pikkuisen kanssa (eikä vanhemmatkaan yhtään itkeneet…!), ja hymyjä riitti koko kuvaukselle. Kotona omassa tutussa ympäristössä erityisesti pienemmät lapset ovat omimmillaan, jolloin kuvaajakin on kuin kylään saapuva odotettu vieras. Tämä puolivuotias söpöliini ei aivan vielä pysynyt istuvassa asennossa ilman vanhempien tarjoamaa tukea, ja perheestä saatiinkin ihania yhteiskuvia joissa perheen silmäterä sai olla ihanasti ja turvallisesti sylissä. Onko pienelle parempaa paikkaa? Puolivuotiaan ilopillerin ilmeistä päätellen ainakaan ei.

Tunnelmallinen-perhekuva-laadukas-ammattikuvaaja

Vauvakuvaus studiossa vai kotona? || Vastasyntyneen kuvaus Espoo

Vastasyntynyt-kapaloitu-vauva-nukkuu

Neljä-iloista-sisarusta-samassa-kuvassa

Vastassa oli iloinen jälleennäkeminen, kun astuin muutaman vuoden jälkeen nyt jo kuusihenkiseksi kasvaneen perheen kotiin. Iloisten kasvojen joukkoon oli juuri liittynyt yksi uusi kasvo, ja sen kunniaksi olimme sopineet tämän perheen kanssa valokuvauksesta perheen kodissa Espoossa. Vastasyntyneen kuvausten järjestäminen kotona on useimpien asiakkaideni valinta. Syynä tähän on erityisesti sen vaivattomuus, kun pienen perheenjäsenen kanssa ei tarvitse lähteä kodin suojista viimaan ja pakkaseen. Etenkin perheen muut lapset ja monesti aikuisetkin saavat rennomman vaihteen päälle joskus helpommin kuin vieraassa studiossa. Samalla vauvan hoito sujuu aivan uusiltakin vanhemmilta mukavasti oman kodin rauhassa, jossa on kaikki tarvikkeet käden ulottuvilla.

Kapaloitu-vauva-vanhempien-välissä-tunnelmallinen-vauvavalokuva

Kuvauksiin tuon mukanani perheen toiveiden mukaisesti rekvisiittaa, kuten peittoja, kapaloliinoja ja muutamia asusteita vauvalle. Vauvakuvauksissa kuvaustyyliini ei kuulu rimpsut ja hörsöt, joten saan mukaani kaiken kuvauksissa tarvittavan helposti. Mukanani on lisäksi myös studiovalaisimet ja muut kuvaustarvikkeet, joiden avulla saamme pimeimpänäkin vuodenaikana luotua valoisan ja pehmeän tunnelman kuviisi.

Vauvan-nukahtaminen-uni-Vastasyntynyt-vauva-nukkuu-sikeästi

Studiokuvaus on loistava vaihtoehto niille, jotka vielä etsivät unelma-asuntoaan, tai jotka kokevat saapumisen studiolle vaivattomammaksi vaihtoehdoksi (tosin sinulla ei tarvitse olla linnaa, jotta kuvaus voitaisiin toteuttaa kotonasi – vauvojen kuvaus ei vie kovin paljoa tilaa).  Studiolla on runsaasti tilaa kuvaamiseen, oleskeluun ja imetykseen, wc-tilat ja varusteltu keittiö. Kuvaustaustoja voidaan helposti hallita ja vaihtaa, ja valaistukseen on paljon vaihtoehtoja. Maksutonta pysäköintitilaa löytyy yleensä hyvin aivan studion läheisyydestä.

Naurava-tyttö-makaa-tyynyllä

Sekä kotikuvauksissa että studiolla keskityn luomaan tunnelman, jossa jokainen voi rentoutua ja olla oma itsensä. Isompien lasten kanssa tullaan vähitellen tutuiksi kuvauksen edetessä niin, että  näin rakennettu luottamus mahdollistaa aitojen eleiden ja ilmeiden esiin houkuttelemisen. Perheenjäsenten välinen läheisyys ja rakkaus on minulle se tärkein, joka kuvistani voi välittyä, ja sen tallentamiseen en ikinä kyllästy. Siinä paikalla ei ole merkitystä. Lopulta valinta kotikuvauksen ja studiokuvauksen välillä kannattaa perustaa omaan tunteeseen siitä, kumpi olisi mieluisampi. Vääriä valintoja ei ole.

Kuusihenkinen-iloinen-perhe-istuu-sohvalla

 

 

Talven riemua | Perhekuvaus ulkona, Helsinki

Lumi – täällä taas. Joka vuosi se yllättää paitsi autoilijat, myös lapset ja lapsenmieliset, ja kutsuu nauttimaan valkoiseksi muuttuneesta maisemasta loputtomalta tuntuneen pimeyden jälkeen. Niille, jotka haluavat tallentaa perheen yhteisiä hetkiä tutuissa puuhissa ulkona, tarjoaa luminen maisema upeat puitteet.

Perhekuvaus-Helsinki-valokuvaaja-Anna-Dammert-ulkokuvaus-talvella

Maiseman vaaleus ja tyypillinen pilviverho toivottivat meidät tervetulleiksi Tähtitorninmäelle talvisena päivänä. Mukana kuvauksissa oli nelihenkinen perhe, jotka olivat tuttuja edellisvuoden kuvauksista – tuolloin tapasimme Helsingissä aivan erilaisissa, kesäisissä ja vehreissä maisemissa.

Perhekuvaus-Tähtitorninpuisto-Helsinki-Valokuvaaja-Anna-Dammert

Nyt värimaailma pelkistyi neutraaleihin ja vaaleisiin sävyihin, mikä omasta mielestäni sopi ihanasti tähän kuvaukseen. Nähtävää ja katseltavaa Tähtitorninmäen puistossa riitti, ja myönnetään…myös valokuvaaja antautui kuvausten lomassa lumisodan houkutuksille!

Talvella-ulkona-otettu-sisarusten-muotokuva-valokuvaaja-Anna-Dammert

Välillä kiipeiltiin reunuksilla, tehtiin tehtäviä – ja kellahdettiin kumoon pehmeään lumeen. Kikatuksen määrä nousi sitä mukaa kun kuvaus eteni, ja perheen tytöiltä tuli hienoja ideoita seuraaviksi kuvausaiheiksi.

Ulkokuvaus-Helsinki-perhekuvaaja-Valokuvaaja-Anna-Dammert

Tervetuloa, lumi. Toivottavasti viihdyt pitkään!

 

Yksivuotiaana on ihanaa! | 1-vuotiskuvaus studiolla Espoo

Yksivuotiaiden kuvaaminen on kuin vuoristoradalla kulkeminen – ikinä ei tiedä, mitä seuraavan mutkan takana piilee. Hersyvä naurukohtaus, tutkimusretki studion keittiösaarekkeen taakse, itkuinen harmistus, hiljainen ympäristön tarkastelu… Yleensä kohtaamisiin 1-vuotiaiden kanssa studiolla sisältyy näitä kaikkia sopivasti sekoitettuna.

Yksivuotiskuvaus-Espoo-studio-valokuvaaja-Anna-Dammert-2140

Harvoin käy kuitenkaan niin kuin tämän veijarin kanssa. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun saapuessaan juuri herännyt ja vähän vielä uninen poika muuttui auringonpaisteeksi sillä hetkellä, kun kamera otettiin esiin. Äidin mukaan näin käy myös kotona – jos on oikein tiukka paikka, niin kameralle poseeraaminen pelastaa päivän. Aika mahtava tapaus, oikeasti!

Yksivuotiskuvaus-Espoo-studio-valokuvaaja-Anna-Dammert-2162

Niinpä siis hauskuutimme poikaa oikein kunnolla, kamera lauloi ja kuvattava nauroi railakkaasti. Ihana tapaaminen! Tällaisella hurmurilla on varmasti kavereita muskarissa, varokaa vaan tytöt… Ja voi olla, että isovanhemmatkin kiedotaan ohimennen pikkusormen ympäri, vai mitä luulette?

Yksivuotiskuvaus Espoo

 

 

Hyvällä asenteella mennään vielä pitkälle – onnea matkaan pikkuinen! Kuvauksen aikana ehdimme ottaa vielä muutaman kuvan tulevaa talvea jo ennakoiden. Perheen joulukorttirumbaa helpottamaan otimme jo ennakkoon kuvia pojusta ihanan neulotun tonttulakin kanssa… Näitä hauskoja kuvia jaan Facebookissa / Instagramissa vähän tuonnempana iltojen hämärtyessä.

Hymyjä ja varpaita || Lapsikuvaus Espoo

Vauvakuvaus-Espoo-valokuvaaja-Anna-Dammert

Saan usein yhteydenottoja tuoreilta vanhemmilta, jotka kyselevät kuvausaikoja ei-enää-vastasyntyneen-ikäiselle vauvalleen. Siis siinä vaiheessa, kun synnytyksen ja alun totuttautumisen ja toipumisen jälkeen alkaa uusi lapsiperheen arki vihdoin olla jollain tapaa kohdillaan. Viestissä yleensä pahoitellaan sitä, että vauvasta ei tullut otettua valokuvaajan kanssa valokuvia ihan vastasyntyneenä, mutta että ottaisinko silti vauvan suloista ja nopeasti muuttuvaa olemusta korostavia kuvia?

Vauvakuvat-kolmekuinen-valokuvaaja-Anna-Dammert

Kolmen tai neljän kuukauden ikäistä vauvaa on aivan ihanaa kuvata! 3-4 kk ikäiseltä vauvalta löytyy jo ihania vaihtelevia ilmeitä, uudenlaista kehon hallintaa ja silti tuota mainiota vauvan pyöreyttä. Nämä antavat herkullisia mahdollisuuksia tallentaa vanhemman poskeen tarttuvat sormet, mietteliäät katseet, hiuksen haivenet ja hassut varpaat…On niin paljon kaikkea mukavaa tämän ikäisen kanssa ihmeteltävää! Maailman on täynnä mahdollisuuksia, ja se usein näkyy kuvissakin!

Äiti-ja-vauva-valokuvaus-Espoo-valokuvaaja-Anna-Dammert

Tämän kuvauksen ihana pikku neiti oli todellinen päivänpaiste! Suloiset hymyt (vielä ilman hampaita…) ja eloisat silmät saatiin mukavasti mukaan moneen kuvaan. Taisi tämä pieni hassuttelija saada minutkin nauramaan kerran jos toisenkin. Ihan parasta!

Kolme-kk-vauvakuvaus-Espoo-valokuvaaja-Anna-Dammert

Miten löydän hyvän vauvakuvaajan?

5 vinkkiä valokuvaajan valintaan vastasyntyneen kuvauksiin

 

 

Elämä muuttuu lopullisesti siitä hetkestä, kun lääkäri vahvistaa sen mitä on uskaltanut toivoa – ”Onneksi olkoon, olet raskaana”. Näistä sanoista alkaa ikimuistoinen matka äitiyteen, ja aivan uusi vaihe elämässäsi. Lue tästä artikkelista parhaat vinkit vastasyntyneen vauvan kuvauksia varten.

Kehon muutosten lisäksi käyt läpi muutosta myös mielessäsi, ja 9 kuukauden aikana tapahtuu valmistautuminen vauvan saapumiseen. Teet ensimmäiset hankinnat vauvalle, ehkä muutama suloinen vaatekappale, sisustusesine vauvan huoneeseen. Lähempänä laskettua aikaa keskityt käytännön asioihin – turvaistuin, vaunut, vauvan sänky, itkuhälytin… Lista tuntuu ensikertalaisesta pitkältä ja hankintalistalle päätyy yllättäviäkin asioita.

[quote]Niille jotka ovat suunnitelleet perheenlisäystä pidempään, on usein myös selvää, että hartaasti toivottu raskaus ja vauvan syntymä halutaan tallentaa ihaniksi muistoiksi.[/quote]

Leikekirja, odotuspäiväkirja ja lapsen ensimmäisen vuoden tapahtumia taltioivat kirjat ovat mukavia tapoja kerätä muistoon omia kokemuksia ja ajatuksia tärkeän matkan varrelta. Ensimmäiset vauvan potkaisut mahassa tai vauvan ensimmäinen hymy… kokemukset näistäkin ainutlaatuisista hetkistä harmillisesti haalistuvat koko ajan päivittyvien uusien muistojen alle, minkä vuoksi moni haluaa varmistaa muistojen säilymisen tallentamalla niitä eri tavoin.

Tuore-äiti-ja-vastasyntynyt-vauva-valokuvassa

Valokuvat ovat monelle yksi tärkeimpiä tapoja tallentaa elämää. Kuva tuo mieleen hetkessä tunteen, ilmeen, tapahtuman. Puhelimella kotona otetut taltioinnit ovat olennaisia arjen ja pienten hetkien uudelleen elämisessä. Määrä ei kuitenkaan kaikille korvaa laatua, minkä vuoksi ammattivalokuvaajan palveluita päätyy käyttämään yhä kasvava joukko odottajia ja tuoreita perheitä. Ja mikä olisikaan parempi syy investoida upeisiin kuviin kuin uuden elämän ainutkertainen alku!

Vauvakuvaajia ja erityisesti vastasyntyneiden kuvaamiseen erikoistuneita valokuvaajia on pääkaupunkiseudulla lukuisia, ja muuallakin Suomessa alkaa jo löytyä näitä ammattilaisia jo sieltä täältä. Vauvakuvaus edellyttää erityistä taitoa ja kokemusta, ja sen tutun hääkuvaajan upeimpiakaan kuvia tuottava visio ei välttämättä parhaalla tavalla taivu pienten herkkien nyyttien kanssa työskentelyyn. Miten siis valita itselle sopiva kuvaaja vastasyntyneen vauvan kuvaukseen?

1.Etsi ehdokkaat

Minkälaisia valokuvaajia paikkakunnallasi toimii? Kaikilla varteenotettavilla kuvaajilla on verkkosivut, joten hyödynnä verkkohakuja. Jos et löydä sopivia ehdokkaita omasta kunnastasi, laajenna hakua lähialueille. Jotkut kuvaajat matkustavat myös asiakkaan luokse matkakuluja vastaan. Tee lista mahdollisista valokuvaajista.

2. Löydä mieluisimmat kuvat

Käy läpi kuvaajien portfoliota ja jos he tarjoavat muutakin kuvausta kuin vauvakuvausta, keskity erityisesti esimerkkeihin vauvakuvauksesta. Onko portfolio riittävän laaja ja monipuolinen kertomaan kokemuksesta tällä kuvauksen alueella, vai onko siinä vain muutamia ”portfoliokuvauksia” joista on esitelty useita kuvia samasta sessiosta? Onko kuvaajan tyyli selkeä ja laadukas kauttaaltaan, vai onko jälki epätasaista (osa kuvista vaatimattomia, oudon sävyisiä tai sameita)? Selkeä tyyli kertoo parhaiten, minkälaisia tuloksia voit odottaa kuvaukseltasi.

Vauvakuvaajan-portfolio-verkkosivuilla-Anna-Dammert

3. Tee päätöksiä paikan ja tyylin osalta

Jotkut kuvaajat tekevät kuvauksia pelkästään studiossa studiovalaistuksella ja rekvisiitalla, toiset pelkästään asiakkaiden kotona luonnon valoa ja kodin ympäristöä hyödyntäen, ja jotkut tekevät kuvauksia asiakkaan toiveiden mukaan joko kotona tai studiolla, joustavasti eri valaisutapoja arvioimalla ja yhdistämällä tilanteen mukaan. Tämä valinta vaikuttaa käytännön liikkumiseen pienen vauvan kanssa. Valinta vaikuttaa myös kuvien tunnelmaan ja tyyliin. Studiolla kuvat usein keskittyvät aseteltuihin ja enemmän ”poseerattuihin”, selkeisiin ja vaaleataustaisiin kuviin, kun taas kotona toteutetuissa kuvauksissa tilaa annetaan myös spontaaneille hetkille, tunnelmille ja ympäristön mahdollisuuksille. Kiinnitä huomiota siihen, ovatko mieluisimmat näkemäsi vauvakuvat selkeästi studiotyyppisiä vai kotona kuvattuja. Huomaa, että myös kotiin voidaan rakentaa liikuteltavalla kevyellä kalustolla studiotyyppinen valaistus (ja tarvittaessa myös tausta), mikä onkin Suomen oloissa pimeimpänä vuodenaikana olennaista kotikuvauksissa. Mieti myös, kenet haluat kuviin mukaan – otetaanko kuvia pelkästään vauvasta vai koko perheestä, tai ehkä vanhemmat ovat mukana kuvissa viitteellisesti, vauvaa kannattavana kätenä tai olkapäänä? Kaikki kuvaajat eivät ota mukaan vauvakuviin muita perheenjäseniä lainkaan, toiset toivottavat tervetulleiksi kuviin myös sisarukset ja vanhemmat.

Vastasyntynyt-vauva-ja-sisarukset-valokuvassa-valokuvaaja-Anna-Dammert

4. Tutustu kuvauspalvelun sisältöön ja hinnoitteluun

Valokuvauksen alalla hinnoittelukäytännöt ovat hyvin vaihtelevia, ja kuvaajia löytyy jokaisesta hintahaarukasta. Samoin se, mitä palvelu pitää sisällään, vaihtelee suuresti. Tutustu siis hintatietoihin ja palvelusisältöön tarkasti pettymysten välttämiseksi.  On selvää, että kuvauksen tulokset eivät väsymystä vastaan taistelevan tai vastavaivaisen vauvan kanssa ole samanlaisia silloin kun kuvaukseen on varattu 1 tunti ja silloin, kun käytössä on tarpeen mukaan 3+ tuntia. Haluatko vain lähinnä sukulaisille annettavaksi yhden hyvän kuvan vauvasta – vai onko sinulle tärkeää, että kuvat kertovat tarinaa, ovat viimeisteltyjä ja niitä jaksaa katsoa vuodesta toiseen? Kiinnitätkö huomiota yksityiskohtiin kuvan terävyydessä, sävyissä, valaisussa vai oletko suurpiirteisempi? Haluatko varmistaa, että kotisi sisustusta täydentävät laadukkaat ja aikaa kestävät kuvataulut tai kuvakirjat, vai etsitkö pelkästään digikuvia? Nämä valinnat ohjaavat sitä, kuinka suurta investointia kuvatoiveesi täyttäminen kohtuudella edellyttää. Ellet satu löytämään seuraavaa huippuluonnonlahjakkuutta, joka vasta aloittaa uraansa, on todennäköistä että hinta ja laatu&palvelusisältö seuraavat jossain luontevassa suhteessa toisiaan.  Jos kuvaajan sivuilla ei ole riittävän tarkkoja tietoja valinnan pohjaksi, pyydä niitä sähköpostilla tai puhelimessa.

Vastasyntynyt-vauva-vanhempien-käsivarsilla-valokuvaaja-Anna-Dammert

5. Etsi vertaisarvioita

Internetin ihmemaailmasta löytyy lukuisia kanavia, joista voi etsiä ihmisten kokemuksia yrityksen asiakkaana. Jos tällaisia arvioita ei haulla löydy, tämä ei välttämättä ole huono asia. Joskus tämä voi tarkoittaa myös vähäistä asiakasmäärää. Kysy sosiaalisessa mediassa verkostoltasi suosituksia. Onko jollain kokemuksia hyvästä vauvakuvaajasta? Muista kuitenkin käyttää myös omaa arvostelukykyä – kaverin tosihyvä ei välttämättä ole sinun tosihyvä. Kurkista myös vauvakuvaajan verkkosivuille sinne mahdollisesti lisättyjen asiakaskertomusten ja referenssien osalta. Nämä ovat toki kuvaajan sivuilleen poimimia otoksia kaikesta palautteesta, mutta antaa silti viitettä asiakkaiden kokemuksista.

6. Varaa kuvaus

Kun olet löytänyt yhden tai muutaman sopivalta vaikuttavan kuvaajan, ota yhteyttä tähän mahdollisimman pian kuvausaikojen tiedustelua varten. Vauvakuvaukset varataan monissa tapauksissa useita kuukausia ennen laskettua aikaa, joten nopea yhteydenotto on tarpeen. Peruutusaikojakin voi aina kysellä, jos ei ole huomannut olla ajoissa liikkeellä. Kuvaaja kertoo, miten toimitaan kuvausajan varaamisen kanssa sekä vauvan synnyttyä, oli se sitten laskettuna aikana tai sitä ennen tai jälkeen.

Jos olet ottanut huomioon edellä mainitut vinkit, tässä vaiheessa voitkin onnitella itseäsi hyvästä päätöksestä!

Oliko vinkeistä apua? Toivon, että löysit ainakin yhden näkökulman, jota et olisi muuten tullut ajatelleeksi vastasyntyneen vauvan kuvaajaa valitessasi.

Ainutkertainen elämäsi on arvokas. Tee arvokas näkyväksi.

Nukkuva-vastasyntyneen-valokuvaus-ammattikuvaaja-kuvaus-kotona

Kesäpäivän taikaa | Perhekuvaus Helsinki

Perhemuotokuva miljöössä

En tiedä kummalla meistä oli hauskempaa. Pallo lensi edestakaisin milloin potkusta, milloin heitosta. Olin aivan myyty! Perheen poika halusi välittömästi pienen tutustumisen jälkeen alkaa pelata kanssani palloa, ja minä lähdin iloisesti leikkiin mukaan.

Valokuva pojasta istumassa tuolillaKun oli aika kuvata maailman ihanimmat kiharat omistavaa pikku neitiä, intouduimme kurkistusleikistä niin, ettei sitä olisi malttanut lopettaa. Eikä kyllä ihan heti lopetettukaan…

Pieni tyttö kurkistaa tuolin takaa

Saavuin Lauttasaareen nelihenkisen perheen valokuvausta varten tavallisena kesäpäivänä. Yhdessä saimme kuitenkin aikaan jotain joka ylsi yli tavallisen. Otin kuvia lapsista, sisaruksista yhdessä ja koko perheestä heidän kotipihallaan ja sen ympäristössä. Välillä otettiin taukoja ja lapset nauttivat sylittelystä isän ja äidin kanssa. Kamera tallensi tuokioita sieltä ja täältä. Ja taas jatkettiin valokuvaajan antamilla ”tehtävillä”.

Uskon vahvasti siihen, että taikaa ei tapahdu, sitä tehdään. Olen kiitollinen, että sain olla mukana tämän perheen polulla uudelleen. Kiitollisena kannan muistoja monista ihanista tapaamisistani ihmisistä ja kuvauksista läpi vuosien, ja tämä on varmasti yksi niistä.

Nelihenkisen perheen muotokuva ulkona kesällä

Kevyesti keväällä | 1-vuotiskuvaus Espoo

Joissakin meistä on vaan vähän enemmän virtaa kuin toisissa… Yksi näistä energiapakkauksista on 1-vuotias Simo, joka saapui studiolle keväisenä päivänä äitinsä, vaatekassin, mehupullon ja eväiden kanssa. 

Simolla oli mukana syntymäpäivälahjaksi saatu, räiskyvän punainen paloauto, ja sillä mentiin ja lujaa… Ainakin leikissä! Simolla on ihan parhaita ilmeitä, joita hän väläytteli sopivan tilaisuuden tullen – saaden äitinsä ja minut nauramaan makoisasti…

Kun oli kokeiltu Simon ihanaa, uutta paloautoa ja tutkittu studion nurkat, otin esiin ilmapallot jotka oli valittu teemaksi kuvaukselle.

 

Simo tykkäsi iloisenvärisistä palloista, etenkin niiden lattiasta ja korista irrottamisesta :). Jotenkin minulla on tunne, että tämä napero pitää vanhempansa mukavan toimeliaina… ja väläyttää päälle täysin aseistariisuvan hymyn!

Höyhenenkevyttä väriä | Sisaruskuvaus Helsinki

Sain ilon kuvata helsinkiläisperheen lapsia,  jossa energinen esikoinen ja vastasyntynyt kevyttä unta nukkuva pikkuinen määräsivät kuvauksen tahdin. Näiden ilopillerien äiti pitää ihana blogia White featherdream, jossa esteetikolle herkullista katseltavaa riittää – ja muutama session kuvista päätyi myös tuonne – käy kurkkaamassa!

Tässä muuten nuo samat kuvat värikuvina – toisessa blogissa mustavalkoisina. Kummasta pidät enemmän?

Valokuvaaja Anna Dammertin sisaruskuva

Valokuvaaja Anna Dammertin valokuva vastasyntyneestä vauvasta

Perhevalokuvaus, valokuvaaja Anna Dammertin lapsikuvat