Pesä keskellä kaupunkia || Vastasyntyneen kuvaus Helsinki

Lähikuva nukkuvan vauvan kasvoista

Kun astelin vilkkaalta pääkaupunkimme kadulta kohti asiakkaitani, en aavistanut mitä sisällä odottaa. Heti ovelta sai huomata, että täällä asuu kotiaan vaaliva perhe. Kontrasti hälyisen ulkomaailman ja kerrostalon korkeuden suojissa sijaitsevan viihtyisän, vaalean ja valoisan kodin välillä oli todella suuri.

Vauvanhuoneen ikkunakoristeita vanusydämet ketjussa

Vaikka vauvan syntymästä oli kulunut vain päiviä, oli vauvan oma huone aivan valmiina hyvällä maulla valittuine koristeineen. Mikä ihana lahja itselle ja vauvalle ensimmäisiin yhteisiin kuukausiin, kun kotona vietetään paljon aikaa!

Vastasyntynyt vauva nukkuu rauhallisestai peiton alla

Ja tuorein kodin asukas käyttäytyi päähenkilölle sopivalla tavalla – rauhallisesti ja välillä silmiä raottamalla vieraan käyntiä kunnioittaen. Suloinen tapaus hentoine hiuksineen, kertakaikkiaan.

Isä ja äiti katselevat pientä vauvaa ja pitävät vauvaa kädestä kiinni

Ihanaa oli myös seurata tuoreiden vanhempien yhteisiä ponnisteluja vauvan hyvinvoinnin varmistamiseksi. Huolenpitoa ei varmasti puutu tämän pienokaisen alkutaipaleelta.

Tuore isä suutelee imettävää äitiä

Tähän kotiin on varmasti ihana perheen saapua asioiltaan, kaupungin sykkeestä viihtyisään pesään. Täällä on kaikki tärkeä. Maailma ulkopuolella saa odottaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *