Kuvatarina | Valokuvanäyttelyt Helsinki

näyttelykuva-vuoden-luontokuvat-2017-luonnontieteellinen-museo

Tässä marraskuussa olen tehnyt parhaani sen eteen, ettei harmaa ja sateinen sää ole päässyt viemään liikaa verojaan. Olen haalinut kalenteriini aikaa inspiraatiolle, tapaamisiin kiinnostavien ihmisten kanssa, haasteille, ideoinnille, ja tapahtumille. Viime viikolla haastoin itseni merkitsemään ruksin useampaan ruutuun kerralla, kun lähdin tutustumaan Vuoden Luontokuviin.

LUOMUS-luonnontieteellinen-museo-helsinki-sisäänkäynti

Kollegojen kanssa sovittu näyttelytapaaminen sijoittui arkipäivälle, joten tungosta ei paikalla ollut. Nautin paljon näyttelyissä ja erityisesti valokuvanäyttelyissä käymisestä (yllättävää kyllä…),  mutta välillä arjen pyörityksessä ei-pakolliset kiinnostuksen kohteet meinaavat jäädä jalkoihin. Siksi olikin nyt lähdettävä mukaan, kun siihen tarjoutui näin hyvä tilaisuus.

vuoden-luontokuvat-2017-juliste-näyttely-luonnontieteellinen-museo-luomus

Näyttely on esillä valoisassa ja viihtyisässä kahvilatilassa, joten näyttelyteoksiin tutustumisen voi kätevästi yhdistää lounas- tai kahvihetkeen – todellinen matalan kynnyksen kulttuuritapahtuma! Saavuin paikalle suoraan aamupäivän kuvauksista, joten päädyin tilaamaan lounaskeiton, joka oli samettinen tomaattikeitto leivän ja smetanan kera. Maistui muuten täydelliseltä marraskuun koleana päivänä!

yksityiskohta-luonnontieteellisen-museon-kahvilasta-peurakoriste-tuohesta

Lämpimien juomien äärellä saatiin käyntiin ihanasti rönsyilevät keskustelut valokuvaajakollegojen kanssa, ja taisimme jopa keskustelussa välillä sivuta ihan valokuvanäyttelyäkin… Tällaiset yhteiset kahvihetket ovat harvinaista herkkua itsenäisesti työskentelevälle valokuvaajalle, jonka kupillinen yleensä saa nököttää työpöydällä jäähtyneenä.

Yksityiskohta-luonnontieteellisen-museon-kahvilasta-iittalan-kahvikuppi-naiset-keskustelee

Näyttelyyn tutustumisen ja antoisten keskustelujen jälkeen minun olikin jo aika jatkaa matkaa studiolle. Tällä kertaa en jäänyt kiertämään itse Luonnontieteellistä museota, mutta sekin olisi ollut aivan käden ulottuvilla. Jäin kuitenkin hetkeksi fiilistelemään sisäänkäynnin kauniiden kaaripylväiden luokse.

Luonnontieteellisen-museon-sisäaula-kaaripylväät

 

Näyttely on esillä LUOMUS Luonnontieteellisessä Museossa 3.12.2017 saakka, lisätiedot . Kokoa oma yhden tai useamman hengen retkikuntasi ja lähde ihmeessä tutustumaan – korvapuusteja unohtamatta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *