Kesän viime säteet | Perhekuvaus Helsinki

Perhemuotokuva-miljöössä

Syy yhteydenottoon oli tyypillinen.

Perheen kiireinen äiti havahtui siihen, että lapset ovat jo lähes aikuisia, ja perheen edellisestä kuvauksesta on kulunut reilusti yli 10 vuotta. Sain nähdäkseni tämän tärkeän, edellisen perhekuvan – ja tosiaan, sylissä istuvat lapsoset olivat ”hiukan” kasvaneet…!

perhekuvaus-muotokuva-kulosaari-valokuvaaja-anna-dammert

Esikoisen ulkomaille lähdön häämöttäessä kalenterissa yhä lähempänä ja lähempänä, oli nyt oikea hetki tehdä suunnitelmista vihdoin todellisuutta. Ja tämän tehtävän otinkin ilolla vastaan. Perheen muutoksen kynnyksellä on hyvä pysähtyä hetkeksi yhdessä ja katsoa kiitollisena ympärilleen – tämä on minun perheeni.

perhekuvaus-muotokuva-pariskunnasta-helsinki-kulosaari-valokuvaaja-anna-dammert

Idyllinen koti meren äärellä tarjosi mainiot puitteet illan ohjelmalle. Aurinko paistoi jopa niin kirkkaasti, että sopivien kuvauspaikkojen eteen sain nähdä vähän normaalia enemmän vaivaa. Onneksi pihapiiristä löytyikin lukuisia hyviä ympäristöjä.

sisaruskuvaus-perhepotretti-helsinki-kulosaari-valokuvaaja-anna-dammert

Kuvausideoita tuli tältä porukalta lukuisia, ja yhdessä toteutimma paljon hauskoja ja jopa hulvattomia ideoita – naurua riitti molemmin puolin kameraa… Tämä onkin parasta ihanissa kuvamuistoissa: ne tuovat mieleen mukavan hetken läheisten ihmisten kanssa.

perhekuvaus-perhemuotokuva-helsinki-kulosaari-valokuvaaja-anna-dammert-2

 

Näillä eväillä on hyvä jatkaa uusiin seikkailuihin… Bon Voyage!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *